Max Paynesta tunnettu suomalainen peliyhtiö julkaisee tieteisräiskintäseikkailun – pelissä mukana myös Martti Suosalo
Remedy palaa pelimarkkinoille uudella nimikkeellä. Mukana on myös suomalaista näyttelijäosaamista.
Suomalainen pelistudio Remedy julkaisee elokuussa uusimman konsolipelinsä. Studio tunnetaan parhaiten Max Payne -peleistä, jotka on jopa käännetty elokuvamuotoon, sekä Alan Wake -kauhupelistä. Remedyn edellinen peli Quantum Break ilmestyi vuonna 2016.
Uusin peli kulkee nimellä Control. 27. elokuuta ilmestyvän pelin päähenkilönä on mystisen menneisyyden omaava Jesse Faden. Peli sijoittuu kokonaan kuvitteelliseen Federal Bureau of Control -nimisen järjestön rakennukseen, joka pitää sisällään yliluonnollisia voimia.
– Tämä Bureau tutkii kaikkia yliluonnollisia ja outoja tapahtumia. Peli alkaa siitä, kun Jesse saapuu rakennukseen. Toisesta maailmasta tuleva voima, nimeltä Hiss, hyökkää rakennukseen, korruptoi sen ja tappaa Bureaun johtajan, Trenchin. Jessestä tulee rituaalisen prosessin kautta Bureaun uusi johtaja, Remedyn viestintäpäällikkö Thomas Puha avaa.
Kyseessä on toimintaseikkailupeli, jonka lupaillaan olevan Remedyn aiempia, lineaarisempia projekteja vapaampi. Pelaaja pääsee valitsemaan, käyttääkö Jessen hallussa olevaa asetta, vaiko tämän omaamia yliluonnollisia voimia sekä missä järjestyksessä hän joitain tehtäviä suorittaa.
Miljöönä toimivaan, Bureaun päämaja The Oldest House -rakennukseen on otettu vaikutteita 70-luvulta. Teknologia ja ulkonäkö ovat muutaman kymmenen vuoden takaa ja tämä oli pelistudiolta tietoinen tyylillinen valinta. Vanhalle teknologialle löytyy pelistä kuitenkin myös tarinallinen syy.
– Syy siihen, miksi Bureaussa on kaikki vanhanaikaista, on, että moderni teknologia on näille yliluonnollisille voimille helpompi manipuloida kuin vanhempi teknologia, Puha kertoo.
Remedyn aiemmissa isoissa peleissä pelattavana on ollut tummahiuksinen mieshahmo. Tällä kertaa pelaaja ohjaa räväkällä punaisella tukalla varustettua naisagentti Jesseä.
Puhan mukaan Remedy kehittää pelejään tarina edellä ja valitsee hahmot sekä näyttelijät sen ehdoilla. Studio teki yhteistyötä näyttelijä Courtney Hopen kanssa edellisessä Quantum Break -pelissä ja tarinaa kehittäessä Hopen nimi nousi esiin päähahmoa esittämään.
– Mietittiin, että hänhän sopisi todella hyvin tähän. Pitää löytää se, mikä palvelee parhaiten pelin tarinaa ja toimivuutta. Meillä on muutenkin sivuhenkilöitä, joiden moni näyttelijä on ollut aiemmissa Remedyn peleissä.
Teknologian kehittyessä näyttelijöiden äänen lisäksi peleissä käytetään yhä useammin heidän ulkonäköään ja liikkeitään. Peliteollisuus on vetänyt puoleensa isojakin Hollywood-nimiä, esimerkiksi Ellen Page teki kiitellyn roolin The Last of Usissa ja Keanu Reeves nähdään ensi vuonna ilmestyvässä Cyberpunk 2077 -roolipelissä. Remedyn Quantum Break -pelissä taas oli mukana X-Men-elokuvista tuttu Shawn Ashmore, Game of Thrones -tähti Aidan Gillen ja Langalla-näyttelijä Lance Riddick.
Suomalaisena peliyhtiönä Remedy on luottanut useaan otteeseen myös suomalaisnäyttelijöiden apuun. Sorjosesta tuttu Ilkka Villi antoi kasvonsa vuoden 2010 Alan Wake -pelin päähahmolle. Controlissa mukana nähdään todellinen näyttelijäveteraani, kun Martti Suosalo esittää vahvaa rallienglantia puhuvaa siivooja Ahtia.
– Ulkomaalaisille hahmo on ollut hyvin outo hauskalla tavalla, kun se on jotain niin erilaista. Ahti on toiminut kansainvälisestikin hyvin, lukuisilla pelimessuilla peliä esitellyt Puha toteaa.
Puhan mukaan Controlin saama palaute on pääasiassa ollut positiivista ja peliä onkin kiitelty sen omaperäisyydestä sekä pelituntumasta. Studio on onnistunut resonoimaan testaajien kanssa juuri haluamillaan pelin osa-alueilla. Rohkaisevan palautteen ei kuitenkaan kannata antaa tuudittaa.
– Palaute on ollut hyvää, mutta ei se automaattisesti tarkoita mitään megamenestystä. Kilpailu on tajuttoman kovaa. Tuolla on pelejä, joilla markkinointibudjetti on 100 miljoonaa ja tuotannollinen budjetti 150 miljoonaa, ne ovat valovuosia meitä edellä. Turha noista on hirveästi huolehtia, me tehdään niin hyvä peli, kuin mahdollista ja loppu selviää sitten.
Ajatus Controlista oli olemassa jo, kun Quantum Break oli valmis, ja kehitystyö alkoi Quantum Breakin julkaisun jälkeen. Puhan mukaan lopputulos on hyvin lähellä sitä, mihin alussa lähdettiin tähtäämään. Vahvasta lineaarisuudesta luopuminen ja pelaajalle vapauden antaminen ovat olleet isoja asioita pienelle pelistudiolle.
– Ne ovat vaatineet aika isoja asenteellisia ja teknologisia muutoksia, Puha paljastaa.
Samalla julkaisualustojen määrä on laajentunut. Studion kaksi aiempaa peliä ovat olleet Microsoftin yksinoikeuspelejä, eikä niitä ole nähty PlayStation-konsoleilla.
– Totta kai on ollut haastavaa, kun tehdään pleikkarille, boxille ja pc:lle, että päästään tarjoamaan laajemmalle yleisölle, mutta mitä isompi potentiaalinen yleisö, niin sitä parempi. Kyllä täällä hyvillä fiiliksillä ollaan, Puha summaa.
Uusimmat
-
23:31
Stuart Baxterin valmennuspesti päätettiin nopeasti
-
23:14
YK: Euroopan pahin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen – MTV seuraa sotaa
-
23:06
Yhdysvalloilta räätälöity asepaketti Ukrainan uudenlaisia taisteluita varten – näin Ukrainaa nyt tuetaan
-
22:38
Jokereiden uusi toimitusjohtaja paljasti oman visionsa seuran tulevaisuudesta – "Uskon siihen"
-
22:37
Mestaruusliiga ratkeaa 7. finaalissa, mutta: "Tulee mielenkiintoinen tapahtuma. Hallin toisessa päässä on moottoripyörämessut"
-
22:23
Toto Wolffin valitukset olivat liikaa tallipomolle – "Kukaan ei sanonut silloin, että.."
-
22:22
Kovan onnen orava jäi pahaan pinteeseen Raisiolla – pelastusoperaatioon tarvittiin kaksi palomiestä ja rautasaha
-
22:01
Kirsi Alm-Siira sai kuittailua pokastaan: "Niin huono, että..."
-
22:00
Mad Men -tähti Robert Morse on kuollut
-
21:44
Miro Aaltosen nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa – Leijonat-ratkaisija nautti erityisestä illasta: "Riittämiin sai lippuja hommailla"
-
21:04
Erikoispiirre Kroatian MM-rallissa hämmästyttää Esapekka Lappia – "Siinä ei ole mitään logiikkaa"
-
21:00
Tältä näyttää rappion piknik! Katso Lego Masters -jakson teokset
-
20:56
Halla-aho Tukholman-vierailulla: "Nato-optio näyttää olevan kaikista vaarallisin vaihtoehto Venäjän naapurille"
-
20:46
Miro Aaltonen huudatti yleisöä lapsuuden hallissaan, Jere Innala hurjasteli – Leijonat nousi tuhtiin voittoon
-
20:39
Boris Johnsonin toimet tutkintaan – Britannian parlamentti hyväksyi ehdotuksen tutkinnan aloittamisesta
-
20:25
Konecranesin tuotanto Ukrainassa seissyt sodan alkamisesta saakka – 400 työntekijää saavat silti palkkaa
-
20:14
Suomalaiskauppojen leipiin on tullut monen huomaamatta merkittävä muutos – vaikuttanut tottumuksiin
-
20:06
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhteinen linja haussa – "Yhteiskunnan muuttuessa myös katsomusaineiden opetuksen on kehityttävä"
-
20:00
Paljastuuko salaisuus? Pettynyt Salkkarit-hahmo juo itsensä hiprakkaan – laukoo piikitteleviä kommentteja
-
19:59
Kannattiko ärsyttää Mike Tysonia lentokoneessa? Videolla näkyy, kun matkustaja saa mestarilta köniin
-
Lataa lisää
