Lähes 13 vuoden vankeustuomiota törkeistä huume- ja petosrikoksista istuva Max Mesa ajautui rikolliselle polulle jo teini-iässä.
Max Mesa istuu nyt kymmenettä kertaa vankilassa ja hän uskoo tämän olevan viimeinen kerta. Mesa syyllistyi ensimmäisiin rikoksiin jo alaikäisenä.
– Olen ollut (lastensuojelu)laitoksessa 15-vuotiaasta saakka ja kaveripiirini on ollut sieltä asti rikollista. Sellainen maailma kiehtoi silloin nuorena. Minulla oli tarve tulla hyväksytyksi ja hain sitä aivan vääristä paikoista, Mesa kertoi Rikospaikan haastattelussa.
Mesa alkoi käyttää päihteitä jo nuorena eikä päihdeongelma auttanut kaidalla polulla pysymistä.
Mesa muutti pois laitoksesta täysi-ikäistyttyään ja pystyi hetken aikaa olemaan tekemättä rikoksia. Pian entinen meno kuitenkin jatkui.
– Kävin armeijan, mutta samat kaverit siellä siviilissä oli odottelemassa. Intin jälkeen sama homma lähti pyörimään taas. Teimme kaikenlaista: varastettiin tavaraa, murtauduttiin paikkoihin, myytiin pieniä määriä huumeita, mutta enimmäkseen käytettiin niitä. Ensimmäisen kerran kun päädyin vankilaan, rikoskierre oli jo valmis, hän luonnehtii.
Lue myös: Max Mesa tietää, miten kurjaa rikollisen elämä on oikeasti: "Kehenkään et voi luottaa"
Valtava muutos rikollisessa jengimaailmassa
Rikolliseen elämäntapaan kuuluu tiiviisti myös väkivalta. Mesa on itse syyllistynyt väkivaltarikoksiin ja hänelle on tehty väkivaltaa. Hän on joutunut muun muassa puukotuksen uhriksi.
– Väkivalta on olennainen osa sitä rikollista elämää. Joko sitä käytetään harkitusti velkojen perimisessä tai sitä käytetään pelotteena. Nykypäivänä tulee myös helposti puukkoa tai jopa ammutaan. Se on aika paljon muuttunut 20 viimeisen vuoden aikana.
Mesalta ilmestyi syksyllä kirja Mandem (CrimeTime) yhdessä rikoskirjailija Rami Mäkisen kanssa. Kirjassa Mesa toteaa, että Suomen rikollinen jengimaailma elää suurinta murrosta sitten 1990-luvun.
– Rikollinen sukupolvi on vaihtunut tänä aikana varmaan pariinkin otteeseen. Kun itse olin parikymppinen, keski-ikäiset äijät pyörittivät jengihommaa. Silloin oli hyvin vähän ulkomaalaistaustaisia. Rikollisuus oli silloin kotimaalaislähtöistä. Huumeita toki salakuljetettiin ulkomailta, mutta se pysyi aika pitkälti kotimaisissa näpeissä.
– Tänä päivänä ulkomaalaisia rikollisia on täällä tosi paljon. He saattavat ehkä ottaa suomalaisia mukaan toimintaan, mutta eivät aina. Ne ovat parikymppisiä jätkiä, jotka touhuavat nyt näitä juttuja. Nelikymppiset vanhat äijät on pantu jo eläkkeelle, Mesa sanoo.
Vanhat periaatteet on unohdettu
Mesa on huolissaan siitä, millaiseksi rikollisuus on Suomessa muuttunut.
– Aiemmin oli täysin selvää, että lasten kanssa ei rikoksia tehdä eikä alaikäisiä oteta mukaan rikoksiin ja perheet jätettiin rauhaan. Kaikki tällaiset periaatteet on unohdettu. Ne ihmiset, jotka lähtevät rikoksiin mukaan, eivät edes välttämättä tiedä mihin ovat lähteneet.
Mesa haluaakin puhua nuorille siitä, että rikollinen elämä ei todellakaan kannata. Hän varoittaa myös siitä, että alamaailmassa ei ole todellisia ystävyyssuhteita, vaan suhteet perustuvat enimmäkseen toisten hyväksikäytölle.
