Mainos

Matkatoimistot nostavat palvelujen hintoja

Matkatoimistot aikovat nostaa asiakkaittensa palvelujen hintoja marraskuun alun jälkeen. Asian liikkeelle sysäävä voima on se, että lentoyhtiöt alentavat matkatoimistoille maksamiaan provisioita marraskuun alusta lähtien. Suomesta lennettävien kansainvälisten lentojen lippujen myynnin välityspalkkio matkatoimistoille putoaa silloin 9 prosentista 7 prosenttiin.

Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Hannu Hämäläinen kertoo myös, että matkatoimistot muuttavat palvelumaksutaulukoitaan vähin erin. Pääosin asia toteutuu marraskuun alusta ehkä puolentoista kuukauden viiveellä. Hämäläinen korostaa, että jokainen elinkeinoharjoittaja hinnoittelee oman työnsä itse. Hän esittää kuitenkin laskelman keskimääräisen kansainvälisen lentolipun hinnan eli noin 3 200 markan perusteella: siinä provision putoaminen 9 prosentista 7:ään aiheuttaisi pyöreästi sadan markan palvelumaksun.

-Ensi vaiheessa muutos koskee lentolipun ostajia ja sellaisia asiakkaita, joille tehdää hotellinvälitys. Matkapakettipuolen yleiset valmismatkaehdot estävät ilman varoitusta tapahtuvan hintojen muutoksen, Hämäläinen lisää.

Palvelumaksuja sovelletaan kaikkiin matkatoimistopalveluihin aina tarjousten ja reittisuunnitelmien laatimisesta matkavarauksiin ja varausmuutoksiin. Ne koskevat yhtä lailla yritys- kuin yksityisasiakkaitakin. Vuoden 1989 loppuun saakka matkatoimistoilla oli yhteinen palveluhinnasto. Kilpailuviraston kiellettyä yhteisen hinnaston julkaisemisen on kukin matkatoimisto tai toimistoketju päättänyt palvelumaksuistaan itse. Nyt tämänkertaiset muutokset hinnastoihin toteuttaa jokainen elinkeinonharjoittaja itse.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.