Massarokotukset alkavat suomalaiskunnissa, mutta rokotetoimitukset sakkaavat – "Hyvin pieni määrä jää uusille asiakkaille"

4:57
Massarokotukset alkavat monessa kunnassa ensi viikolla – tältä näyttää Järvenpäässä, jossa valmistaudutaan ottamaan vastaan rokotettavia

Kuten Espoossa ja Vantaalla, monessa Suomen kunnassa aloitetaan niin kutsutut massarokotukset. Rokotejonossa tulee kuitenkin olla malttia koronarokotteiden saatavuusongelmien vuoksi. 

Monessa Suomen kunnassa aloitetaan alkavalla viikolla niin kutsutut massarokotukset. 

Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavan lääkärin Paula Kososen mukaan massarokotus on terminä kuitenkin hämäävä.

Hänen mukaansa massarokotuksista ei voida puhua tämänhetkisessä tilanteessa, jossa koronarokotteiden saatavuudessa on ollut isoja ongelmia. 

– Toki varauduimme siihen, että olisimme saaneet paljon rokotteita, mutta Suomeen on tullut niin vähän rokoteannoksia, että rokotemäärät ovat hyvin pieniä, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan ne vähäiset rokotteet, joita kuntiin toimitetaan, menevät pääsääntöisesti niille, jotka ovat jo saaneet ensimmäisen rokoteannoksen. 

He siis saavat niin kutsutun tehosteannoksen – aivan kuten kuuluukin.

– Hyvin pieni määrä jää uusille asiakkaille. Maanantaina meillä aukeaa ajanvaraus 85 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille kuntalaisille alueellamme. 

Miten 85 vuotta täyttänyt voi varata ajan rokotukseen? Katso yllä olevalta videolta!

”Hyvin pienellä määrällä” Kosonen tarkoittaa 350 rokoteannosta alkavalle viikolle.

– Toiveissa on, että seuraavalle viikolle saisimme Modernan ja AstraZenecan rokotetta alueellemme, jolloin uusia annoksia voisi olla ehkä 1 000–1 500, Kosonen kertoo.

85 vuotta täyttäneiden rokottamisessa kestää

Kososen mukaan Keusoten alueella 85 vuotta täyttäneitä kuntalaisia on 3 500.

Hänen mukaansa muutaman sadan rokotetoimituksilla kaikkien 85 vuotta täyttäneiden rokottamisessa vierähtää useampi viikko. 

Tämän jälkeen rokotehierarkiassa voidaan siirtyä 80 vuotta täyttäneisiin. 

– Seuraamme tilannetta ja huolehdimme siitä, että kaikille 85 vuotta täyttäneille, joita alueellamme on ja jotka haluavat ottaa rokotteen, saavat ajat ennen kuin mahdollistamme nuorempien rokotuksia, Kosonen vakuuttaa. 

6:49
Tässä ovat kaikki seitsemän eri koronarokotetta, joilla suomalaiset mahdollisesti rokotetaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja