Massapuukotus tapahtui rengasvalmistajan tehtaalla tapaninpäivänä.
Ainakin 15 ihmistä on loukkaantunut Japanissa rengasvalmistaja Yokohaman-tehtaalla tapaninpäivänä puukko- ja kaasuiskussa.
Mediatietojen mukaan tehtaaseen saapunut mies puukotti ainakin kahdeksaa ihmistä ja seitsemän muuta loukkaantui, kun heidän päälle heitettiin valkaisuainetta.
Asiasta uutisoi uutistoimisto AFP ja Japanin paikallismediat muun muassa Japan Today ja Japan News.
Paikallisen poliisin mukaan 38-vuotias mies saapui Shizuokassa sijaitsevalle tehtaalle ja iski useaa ihmistä puukolla mukana olleella veitsellään.
Mediatietojen perusteella miehellä oli päällään myös jonkinlainen kaasunaamari.
Viranomaiset saivat hätäpuhelun tapahtuneesta perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa.
Japan Today kertoo, että ainakin kahdeksan uhreista on viety sairaalaan.
Miestä epäillään murhan yrityksistä. Teon motiivi ei ole toistaiseksi selvinnyt.

