Masennus yleistyy hurjaa vauhtia sekä sairauslomien että työkyvyttömyyseläkkeiden syynä. Tästä huolimatta arviolta jopa kolmasosa masennuspotilaista ei saa vieläkään minkäänlaista hoitoa. Kun hoitoon tullaan, selvien oireiden alkamisesta on ehtinyt kulua jo vuosi.
Tieto masennuksen oireista ja masennuspotilaiden hoitoon ohjauksesta pitäisi kuulua kansalaisvalmiuksiin samalla tavalla kuin ensiaputaitokin, katsoo työterveyslääkäri Kirsi Appelberg Pohjola-yhtiöistä.
Työpaikalla masennuksen havaitsemisessa avainhenkilö on esimies. Esimieskoulutuksessa pitäisikin kiinnittää huomiota masennuksen tunnistamiseen ja esimiehellä pitäisi olla myös rohkeutta ottaa asia puheeksi.
-Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että esimiehen pitäisi ruveta terapoimaan masentuneita, vaan ohjata heidät työterveyshuoltoon, korostaa Appelberg. Esimieheltä vaaditaan kuitenkin melkoisesti hienotunteisuutta. Normaalia päivittäistä potuttamista, stressireaktioita tai meneillään olevaa surutyötä ei pidä sekoittaa masennukseen, varottaa Appelberg.
Sosiaaliset oireet tulkitaan väärin
Masennuksen oireista sosiaaliset ovat lähipiirille ja työtovereille helpoimmin havaittavissa, mutta niitä tulkitaan useimmin myös väärin, sanoo Appelberg.
Masentuneen ihmisen aloitekyvyttömyys, kiinnostuksen puute ja alakuloisuus tulkitaan laiskuudeksi. Ärtymys, kiihtymys ja kärsimättömyys herättää torjuntaa ja välttelyä, mikä pahentaa entisestään masentuneen yksin jäämisen tunnetta.
Työterveyslääkäri määrää nykyään yhä enemmän masennuslääkkeitä, mutta hoito ei saisi jäädä vain lääkehoitoon. Työterveyshuollosta pitäisi Appelbergin mielestä löytyä nykyistä enemmän valmiuksia myös ainakin lyhytkestoiseen psykoterapiaan.
Potilaiden toivelistalla enemmän keskustelua
Hoitoon päädytään usein vasta noin vuoden kuluttua siitä, kun selvät oireet ovat alkaneet, sanoo dosentti Jouko Salminen Kelan tutkimus- ja kehitysyksiköstä Turusta. Kela tutki 165 vuosina 1995-96 sairauslomalla ollutta masennuspotilasta.