Vaikka maskit itsessään kertovat kantajansa vastuusta ja tarkkuudesta, niillä on mahdollisuus viestiä paljon muutakin, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Markus Leikola ja ennakoi, että ruskan aikoihin väriä on myös kasvoilla eikä vain puiden lehdissä – toivottavasti myös kotimaisena tuotantona.
Vielä kuun vaihteessa kasvosuojukset olivat harvinainen näky suomalaisessa katukuvassa, mutta nyt alkanut hamstraus ja valtiovallan ilmoitukset maskisuositusten valmistelemisesta ovat merkkejä siitä, että muutos on alkanut. Jopa kinastelu, naljailu, martyrointi ja saivartelu sosiaalisessa mediassa petaavat tietä muutokselle.
Olisiko maskit pitänyt ottaa käyttöön aiemmin – kuten joissakin muissa maissa? Ei, sillä suomalaisten sosiaalisten kontaktien määrä on jo valmiiksi Euroopan alhaisimpia. Ja lomakausi mökkeilyineen on vähentänyt kontakteja entisestään. Sen sijaan koulujen alkaminen ja paluu työpaikoille – usein vieläpä koneellisen ilmastoinnin ääreen – lisäävät merkittävästi riskiä pandemiatilanteen pahenemisesta.
Ensimmäisen aallon aikana nähtiin, että tilanne voi muuttua nopeastikin. Nyt kaikkialla Euroopassa varautumistaso on paljon parempi, mutta maskit ovat juuri osa tätä varautumista.
Ja lisäksi maskit voivat olla hauskoja!