Markus Leikolan kolumni: Helsinkiläisen omakotiasujan ihmiskoe

Mitä sellaista tapahtui energia-alalla vuonna 2000, jonka merkitys näyttää päinvastaiselta vuonna 2020?

1. Vladimir Putin valittiin presidentiksi Venäjällä, mistä seuraakin eurooppalaisten tarve irtisanoa mahdollisimman nopeasti venäläisen energian toimitussopimukset.
2. Saksassa tehtiin päätös luopua ydinvoimasta, jota kaivataan nyt pelastajaksi.
3. Suomessa TVO haki periaatepäätöstä Olkiluoto 3:lle ja sai sen, mutta sillä ei ole merkitystä, koska laitos ei vieläkään tuota sähköä verkkoon.

Kaikki kolme vastausvaihtoehtoa ovat oikein – viimeinen varmistui tällä viikolla, kaksi ensimmäistä kevään mittaan.

Ne kertovat kaikki siitä, kuinka maailmanpolitiikka, erityisesti geopolitiikka, ja energiaratkaisut ovat aina kytköksissä toisiinsa, mutta energiarattaat pyörivät hitaasti ja päätökset muuttavat maailmaa vielä hitaammin. Niinpä on usein vaikea ennakoida, mitä seurauksia on päätöksillä sitten kun ne alkavat toden teolla vaikuttaa parikymmentä vuotta myöhemmin.

Käsi sydämelle: kuka arvoisista lukijoista osaa ennusta, millaisissa oloissa 2040-luvun loppupuolella nähdään nyt tehtävien ratkaisujen vaikutukset alkavat tuntua?

Tätä perspektiiviä vasten Saksan päätös vähentää maakaasun käyttöä kahdella kolmanneksella vuoden loppuun mennessä ei sekään ole vitkastelua, vaan pikemminkin maailmanennätysvauhtia, jollaiseen en sitä paitsi edes uskoisi minkään muun kuin hyvin järjestäytyneen insinööritaidon kotimaan edes pystyvän.

Tai menkää ja kertokaa itse, kuinka se käy. Hana kiinni vaan! Öljyn tulo seis per heti! Yhtään ei tueta mitään tai ketään!

Lue myös: Markus Leikolan kolumni: Nato on enemmänkin filosofinen kuin käytännön kysymys – Suomen päätöksen ytimen voi tiivistää yhteen lauseeseen

Helsinkiläisen omakotiasujan ihmiskoe

No minä otin ja katsoin, miten se käy käytännössä helsinkiläisenä omakotiasujana. Helmikuussa tilaus sisään ilma-vesi-lämpöpumpusta ja samalla öljykattila pois sekä putket öljysäiliöstä nips naps poikki.

Pumppufirma kertoi, että hätätilassa uusia vimpaimia on aina valmiina varastossa ja asennus joka tapauksessa onnistuisi kahden kuukauden päähän. Huhtikuussa kerrottiin, että toukokuussa tulee ja heti vapun jälkeen, että ehkä syyskuussa, kun on tämä sota, jota varten ei ole mitään varmuutta, milloin mitäkin saadaan.

Öljy oli loppunut jo maaliskuussa ja luontaisena optimistina ajattelin tuolloin, että kyllä tässä muutama viikko mennään minuutin lämpimillä aamusuihkuilla, sillä juuri sen verran varasähköjärjestelmä jaksoi lämmittää.

Melko tulikivenkatkuisen kirjeenvaihdon jälkeen pumppufirman kanssa päästiin sopuun toisesta mallista, joka on nyt, kesäkuussa, mahdollistanut jo kolmena aamuna heräämisen ilman että tarvitsee kiroilla ääneen.

EU:n ja valtion tukirahat tulevat lämmitysjärjestelmän vaihdokselle kattavat kuluista sekä välikauden lisäkuluista noin viidenneksen ja rahat ovat luvassa tilille ehkä vielä jouluksi, pumpun hankintaa varten otetun lainan korot kuitenkin nousevat joka päivä jo nyt.

Jokainen siis voi vaikuttaa niin ilmastonmuutoksen kuin Putinin sotakassaan, mutta käden käänteessä, vaivatta tai varsinkaan halvalla se ei käy.

Lue myös: Markus Leikolan kolumni: Poliitikkojen Nato-kannat ovat muuttuneet monenlaisista syistä

Kaikki kustannukset eivät näy hinnassa

Enkä usko, että halpaan energiaan ylipäätään on paluuta – tai mikä nyt on halpaa, sillä energian hinta on aina vaihdellut, samoin kuin sen kustannukset. Kustannukset koituvat lähes aina myös muille kuin ostajalle tai käyttäjälle ja näitä kustannuksia on kovin harvoin laskettu energian hintaan mukaan.

Jos ydinvoimalat vakuutettaisiin siten, että mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen korvausvastuuta ei olisi rajattu korvauskatolla, ydinvoiman hinta olisi moninkertainen ellei monikymmenkertainen.

Japanin Fukushiman onnettomuuden kustannusten arvioidaan olleen 200–350 miljardia euroa. Saksassa ydinvoima-ala on rakentanut yhteisen vakuutuspoolin, jolla voidaan kattaa onnettomuuden kustannuksia 2,5 miljardia euroa, USA:ssa kymmenen miljardia eli muutama prosentti yhdestä Fukushimasta.

Suomessa ydinvastuulain korvauskatto on 700 miljoonaa eikä se koske ympäristön pilaantumista tai luonnonmullistusten aiheuttamia onnettomuuksia.

Valtiovalta voi vaatia Suomen satamiin tuleville tankkereille kaksoispohjat mahdollisten Itämeren öljyvahinkojen haittojen minimoimiseksi, mutta kun jotakin sitten pääsee mereen – kuten Pohjanlahdessa parhaillaan – niin täytyy vain toivoa, että lautta haihtuisi hyvän tuurin ansiosta. Eikä merilintujen, kasviston ja planktonin arvoa edes pystyisi hinnoittelemaan öljyn hintaan sisään.

Isoimmat vaikutukset suoraan ihmishenkiin eivät kuitenkaan edellytä mitään onnettomuutta, jonka toteutumisriskiä on aina vaikea arvioida.

Polttoaineiden saasteet tappavat

Varsin luotettavaa dataa tuottavan Euroopan ympäristöviraston mukaan polttoaineiden polttamisesta liikenteessä ja lämmön tuotannossa aiheutuu vuosittain useampi sata tuhatta ennenaikaista kuolemaa Euroopan Unionin alueella.

Eli tässä vaiheessa vuotta paljon enemmän vainajia kuin Ukrainan sodassa, painottuen lapsiin, vanhuksiin ja hengitystie-elinsairauksille alttiiseen väestöön.

Ihmishenkien pelastamiseksi – hiilijalanjäljen vähentämisen lisäksi – kiire on siis kova. Ja samaan aikaan energiajärjestelmät ovat järjestelmiä, jossa ei riitä, että vaihtaa yhden kattilan kerrallaan, vaan tarvitaan uusia putkistoja, sähköautojen latausasemia, verokannustimia, kansainvälisiä sopimuksia ja ties mitä, mikä vie aikaa.

Maakaasun monimutkaiset reitit

Joskus ratkaisut voivat olla nopeitakin, vaikka vähän hinnakkaampia – esimerkkinä tästä vaikkapa Suomen toimet Imatran kaasuaseman sulkeuduttua kuukausi sitten.

Onnekkaasti venäläinen kaasu voitiin korvata Virosta tulevalla BalticConnector-yhdysputkella, joka on muutama vuosi sitten ehditty saada tuotantokäyttöön. Se tuo maakaasua Virosta, jonne tosin kaasu tulee Latviasta, jossa on Baltian ainoa iso maanalainen maakaasuvarasto.

Mutta Latviakaan ei ole maakaasun tuottaja, vaan sinne kaasu tulee Liettuasta, jossa on nesteytetyn maakaasun eli LNG:n terminaali Klapeidan satamakaupungissa. Sinne kaasulaivat ovat tulleet ainakin USA:sta, josta on Suomen Inkooseen matkalla myös ensi talven kaasunsaantia turvaava kelluva LNG-terminaalilaiva.

Amerikassa maakaasu taas laivataan Teksasissa ja Louisianassa Meksikonlahden rannalla, jossa ympäristöjärjestöt ovat nostaneet isoa äläkkää herkän rannikkoluonnon kohtalosta, kun maakaasun hyödyntämisalue satamineen päivineen kasvaa.

Yhdysvaltalainen öljyn ja maakaasun hankintamenetelmä, liuskekiven maakaasukrakkaus, pitää poraamiseen verrattuna sisällään maanjäristys- ja pohjavesiriskejä, joista osa on jo realisoitunut.

Ja puhdas vesivoimakin, hyvin tiedetään, muuttaa padottujen jokien ekosysteemejä sen lisäksi, että Suomessa koskiensuojelun tähden lisävesivoimaa ei juuri pystytä rakentamaan.

Tuuli ja aurinko jäävät sentään käyttövoimaksi, ja ilahduttavat uutiset kertovat tuulivoiman hyötysuhteen jatkuvasta noususta. Myllyjen kasvava ilmestyminen maisemaan, hinta se on sekin, mutta hintansa on siis kaikella.

Isot laivat kääntyvät hitaasti

Tein ensimmäiset energiamuotojen hintavertailut ja kokosin yhteen kapasiteetin riittävyysarvioita ollessani vielä televisiotoimittajana 1990-luvun alussa, kun viidettä ydinvoimalaa pidettiin välttämättömänä Suomen kasvavan energiatarpeen tyydyttäjänä.

Tuolloin eduskunta äänesti hankkeen jäihin silloisen rivikansanedustaja Matti Vanhasen (kesk.) ponnen voimin. Ja kun lisäenergiaa ei tullut, teollisuus tehosti prosessejaan. Vähemmästä saatiinkin enemmän irti.

Eikä tuo tilanne ollut ensimmäinen, vaan samanlainen keskustelu ja samanlaiset seuraukset oli käyty monesti aiemminkin – samoin kuin lähes joka vuosi myös tuon hetken jälkeen.

Ei vähiten siksi, että Suomen ydinvoimakapasiteetti ei vieläkään ole kasvanut toimivaan viidenteen voimalaan, jonka valmistumisvauhtia hitaampi taitaa olla vain kuudes, Pyhäjärven voimala, jonka aikataulu ja koko kohtalo on tällä hetkellä täysin avoin.

Tämä juuri on energian hinnan ja kapasiteetin pitkän tähtäimen kehitykselle tyypillistä: hyötysuhteiden kehitys, energiaa säästäviin tekniikkoihin investoiminen sekä uudet tavat ajatella kulkevat rinnan realiteettien ja reunaehtojen muuttumisen kanssa. Isot laivat kääntyvät hitaasti ja energian saannin turvaaminen on huoltovarmuuden kovista kovinta ydintä.

Mutta on syytä varautua siihen, että muutos on jatkuvaa ja kaikki tekniikat kuten sähköautot ja nykyiset akut ovat pohjimmiltaan vain siirtymävaiheita.

Alkuvaiheet ovat aina olleet hankalia eikä polttomoottoriautoillakaan ajettu niiden markkinoille tulovaiheessa yhdessä yössä Helsingistä Utsjoelle – jo senkään takia, että maantie Helsingistä loppui pian Sodankylän jälkeen.

Mutta jos ovat väliaikaisia kaikki energiaratkaisut, ovat väliaikaista myös energian vientitulot Venäjän talouden selkärankana.

Ja kun selkäranka lähtee kerran murtumaan, sitä ei lastoiteta takaisin enää millään, vaikka siinä nyt hetki tai kaksi menisikin.