Karmeaa koronakevättä seurasi lähestulkoon leppoisa koronakesä. Niin leppoisa, että viranomaiset yllätettiin housut kintuissa koronasyksyn alettua testauspisteillä. Testiin hakeutuneiden määrä on lomien päätyttyä moninkertaistunut ja ahtailla testipaikoilla on pahimmillaan joutunut jonottamaan tuntikausia.
– Odotimme kyllä ja olimme varautuneet siihen, että kysyntä lisääntyy, mutta että kysyntä kolminkertaistuu ja viisinkertaistuu, niihin volyymeihin emme olleet varautuneet, myöntää Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo MTV Uutisille.
Lue myös: STM-päällikkö Kirsi Varhila myöntää: Koronatesteihin viime viikkoina hakeutuneiden määrä tuli yllätyksenä – "Ei osattu varautua"
Mäkitalo pahoitellen vahvistaa, että Oulun koronatestipisteet ovat ruuhkautuneet pahoin. Tämän sai karvaasti kokea MTV Uutisten haastattelema Markus, joka kertoo jonottaneensa Kontinkankaan hyvinvointikeskuksessa testausvuoroaan 3,5 tuntia.
– Soitin aamulla. Minulle kerrottiin, että tekevät lähetteen, ja pitäisi olla ennen kolmea paikalla. Varattavia aikoja ei ole. Menin sinne kahden maissa ja puoli kuuden maissa oli testi otettu.
Markuksen mukaan hänen saapuessaan paikalle vuoronumerojonossa oli edellä kymmeniä ihmisiä. Paikalla tarjolla oli käsidesiä ja kasvomaski sekä erittäin ahdas ja tunkkainen parinkymmenen neliön odotustila. Hän kertoi viettäneensä ajan pärskivien ihmisten seassa.
– Miksei testiä voi järjestää väljempään tilaan, tuollainen sumppu, johon hissi ei ole käytössä, yksi ovi ulos ja sisään. Ei mitään läpikulkumekanismia, tila oli ihmismäärään nähden armottoman pieni, mies harmittelee.
Enemmän testejä päivässä kuin kesän alussa viikossa
Turvaväleistä huolehtimista mies piti lähes mahdottomana. Uloskaan ei voinut lähteä, koska piti seurata, ettei oma vuoronumero karkaa. Osa jonottajista ohjattiinkin Oulun yliopistollisen sairaalan testauspisteellä virka-ajan umpeuduttua kello 16. Johtaja Mäkitalon mukaan testauspisteillä on alkuviikosta paiskittu ylitöitä vähintään kello 18:aan.

