Marko Anttila paljastaa yllätyssiirtonsa taustan MTV Urheilulle – tämän vuoksi jatko Ilveksessä kariutui: "Puhetta oli, mutta..."

Leijonasankari Marko Anttila vaihtaa petoeläinpaidasta toiseen. Kolossimainen hyökkääjä siirtyy Tampereen Ilveksestä Oulun Kärppiin tulevaa kautta koskevalla sopimuksella. Tämän kevään aikana olympiakultaa, maailmanmestaruuden sekä SM-pronssia napannutta "Mörköä" kyseltiin myös ulkomaille.

Palkintokaappia lihavoittanut kevät päättyi tunnetusti jääkiekon MM-kultaan kotikisoissa. Kisojen loppupuolella Anttila oli keskustellut sopimustilanteestaan Kärpät-puolustaja Atte Ohtamaan kanssa. Ohtamaalla oli yllättäen ratkaisun avaimet käsissään.

– Kerroin Ohtamaalle ettei ensi kaudelle ole vielä mitään paikkaa. Atte sitten sanoi siinä alustavasti että meillä Kärpissä saattaisi olla rooli sulle, Anttila kertaa kuviota.

Kärpistä oltiin lopulta yhteydessä Anttilaan, ja nopeat neuvottelut tuottivat toivotun lopputuloksen.

– Ehdottomasti halusin tänne kun asiat alkoivat edetä. Kärpät osoitti vahvaa kiinnostusta. Päätös oli helppo. Menestymismahdollisuus ja Suomen mestaruus kiehtoo minua, Anttila listaa.

Rajojen ulkopuolista tunnustelua

Anttila kertoo, että myös ulkomailta osoitettiin kiinnostusta ulottuvan kulttipelaajan palveluksista.

– Muutama vaihtoehto oli ulkomaillakin. Tällä kertaa päädyttiin kuitenkin tekemään tälläinen ratkaisu. Suomen mestaruuden voittamisen mahdollisuus kiinnostaa tässä vaiheessa kovasti, hän painottaa.

Vuoden mittainen sopimus on Anttilan mukaan tässä vaiheessa uraa luonteva vaihtoehto.

– Pelihalujahan tässä on vielä paljon. Kyllä tässä vaiheessa mennään kuitenkin Teemun (Selänne) sanoin vuosi kerrallaan, eli "one more year", kaksinkertainen maailmanmestari taustoittaa.

Mahdollisuutta jatkaa Ilveksessä ei ollut

Ilveksessä lähes ikoniseen asemaan nousseen Marko Anttilan siirto Kärppänuttuun saattoi tulla monille yllätyksenä. Hänen mukaansa jatkosopimusneuvottelut eivät tuottaneet Tampereella tällä kertaa tulosta.

– Asiaan ei liity minkäänlaista dramatiikkaa. Ilveksen kanssa oli puhetta kyllä jatkosta, mutta heillä on sopimustilanne tällä hetkellä sellainen että mahdollisuutta jatkaa ei ollut, Anttila selventää.

KHL-Jokereista loppukaudeksi tupsukorviin siirtynyt Anttila ei päässyt SM-liigan pudotuspeleissä aivan parhaaseen suoritukseensa. Hän tietää, että nähdystä on parannettava Oulussa.

– Totta kai haluan parantaa viime keväästä. Omaa suoritusta enemmän jäi kuitenkin hampaankoloon se, ettemme pystyneet taistelemaan kalkkiviivoille asti Suomen mestaruudesta. Ennen kaikkea haluan auttaa Kärppiä menestymään. Se tässä on enemmän mielessä kuin ne Anttilan tehopisteet, Lempäälän jätti linjaa.

Uuden edessä – tutuilla aseilla

Anttila haluaa auttaa Kärppiä omilla vahvuuksillaan.

– Odotan itseltäni vahvaa suorittamista, ja Kärpät odottaa varmasti samaa. Yritän auttaa myös kopin puolella. Haluan olla vahva ja iso osa joukkuetta. Alivoimalle toivon tietenkin isoa roolia, Anttila kertaa vahvimpia osa-alueitaan.

Ylhässä yksinäisyydessä ei Anttila ole pohjoiseen lähdössä. Perhe tulee mukaan Ouluun.

– Kyllä tämä oli meidän perheen yhteinen päätös. Perhe tuntuu olevan innoissaan. Olemme yhdessä nämä päätökset viime vuosina tehneet, Anttila päättää.




Lue myös:

    Uusimmat