SM-liigan hallitseva mestari KalPa kohtasi torstaina sille tutun hahmon, kun se tahkosi harjoitusottelun Petri Karjalaisen valmentamaa Kärppiä vastaan.
Karjalainen luotsasi viime keväänä KalPan seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Hän siirtyi sen jälkeen Oulun Kärppien päävalmentajaksi.
Karjalaisen ohjeistama Kärpät takoi rajua tulosta torstain harjoitusottelussa KalPaa vastaan. Kärpät johti Iisalmessa pelattavaa kamppailua kahden erän jälkeen 5–1.
KalPa kiri kolmannessa erässä lähelle, mutta Kärpät oli lopulta paremmin lukemin 7–4.
Kärpille maalinteossa onnistuivat Markus Nutivaara, Nooa Viuhkola, Arttu Alasiurua sekä kahdesti osuneet Aleksi Antti-Roiko ja Roni Hirvonen.
KalPan maaleista vastasivat Juuso Mäenpää, Teemu Hartikainen, Benjamin Korhonen ja Lasse Lappalainen.
Kärpät jäi viime kaudella häkellyttävästi pudotuspelien ulkopuolelle, kun se oli runkosarjassa 13:s.
Illan muissa harjoitusotteluissa Lukko vei pahemman kerran Ässiä ja HIFK kaatoi HPK:n. Porissa pelattu Ässien ja Lukon kamppailu päättyi rujoihin lukemiin 1–7.
Lukolla maalinteossa onnistuivat Aarne Intonen, Alex Peters, Niclas Almari, Leo Tuuva, Atte Joki ja kahdesti osunut Jami Krannila. Ässien ainokaisesta vastasi Aleksi Anttalainen.
HIFK onnistui puolestaan kaatamaan HPK:n 3–2. IFK siirtyi toisessa erässä jo 3–0-johtoon, mutta HPK tuli vielä lähelle.
HIFK:lla maalinteossa onnistuivat Jesse Seppälä, Otto Somppi ja Jere Somervuori. HPK:n maaleista vastasivat Sami Päivärinta ja Elmeri Eronen.
Muokattu 21.8.2025, kello 20.35: Lisätty lopputulosmaininnat KalPan ja Kärppien sekä Ässien ja Lukon otteluista.
Muokattu 21.8.2025, kello 20.59: Lisätty maininta HIFK:n ja HPK:n ottelun lopputuloksesta.