Anttila on isokokoinen pelaaja: 203 senttiä pitkä ja elopainoa on yli 100 kiloa.
Ilveksessä päävalmentajana toiminut Sakari Pietilä muistaa, että pari kertaa vaihtoaitiossa oli hankala saada viestiä perille.
– Minä olen pieni kaveri, 170-senttinen ja Marko on luistimet jalassa 215. Joskus, kun hän seisoi ja huutelin hänelle, niin en ole ihan varma, menikö viesti ihan sinne ylös asti perille. Tulikohan siinä kahden metrin korkeudella jotain informaatiokatkoksia, Pietilä letkauttaa MTV Urheilulle.
Ilveksessä apuvalmentajana kahden kauden verran toiminut Juha Juujärvi muistaa, kun ensimmäisen kerran näki Anttilan pelaavan. Juujärvi työskenteli tuolloin Tampereen Tapparassa.
– Lähinnä pisti positiivisella tavalla silmään ennakkoluulottomuus ja röyhkeys. Vastaavasti hän oli kauhea raakile: kuinka voi pelata SM-liigassa pelaaja, jolla on niin paljon puutteita perusteknisissä asioissa, Juujärvi muistelee MTV Urheilulle.
Pietilä on samoilla linjoilla. Anttila ei ollut valmis liigapelaaja, vaan iso pelaaja, joka ei pelannut isojen poikien tavalla.
– Markohan ei enää ole kiltti, vaan on sopivalla tavalla ilkeä, mutta silloin hän oli ehkä vähän kiltti. Monta kertaa oli sanottava, että: ”Hei sä oot iso pelaaja, hyödynnä sitä”. Markohan hyödynsi sitä jo silloin: rightin pelaaja, pitkä maila, laittoi kiekkoa kauas ja pystyi suojaamaan – sillä tavalla käytti.
– Kun katsoi Kanada-pelin alkua, jossa hän taklasi heti ja sai koko joukkueen syttymään - sellainen pelaaminen ei ollut silloin Markolle luontevaa. Ulottuvuuden käyttäminen on aina ollut hyvää.
Täysin raakile
Juujärvi liittyi Ilveksen valmennusryhmään kaudeksi 2008-2009 ja jatkoi kaudella 2009-2010.
Anttila oli tuolloin täysin raakile joukkuepelaamisen ja pelillisten asioiden suhteen. Juujärvi kertoo, että Anttila oli kuitenkin erittäin kiinnostunut näistä asioista ja oppi meni nopeasti perille.
– Toimme silloin aika paljon lisää taktisia pelillisiä elementtejä. Se oli sitä aikaa, kun Meidän Peli löi voimakkaasti läpi suomalaisessa kiekossa.
– Hänellä on tällä hetkellä sellainen kombo, että ymmärtää hyvin pelin lainalaisuudet ja ymmärtää voittavan jääkiekon realiteetit, mutta silti säilyttää sellaisen alkukantaisen, vaistolla pelaamisen: ”Jos nyt on paikka taklata, hän taklaa, riippumatta siitä, mitä siinä pelikirjassa varsinaisesti lukee”, Juujärvi jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Marko Anttila ei kaihda myöskään kovia otteita.Toni Hekkala / All Over Press
Osa Anttilan puutteista johtui myös kulttuurinpuutteesta. Anttila ei ollut ehtinyt olemaan riittävän montaa kautta systemaattisesti huippujoukkueiden mukana, eikä ollut siten kerryttänyt pelin taktisista asioista oppia.
– Ja osaltaan oli tiettyä kulttuurinmuutosta, kun siirryttiin niinä vuosina enemmän Meidän pelin kontrollijääkiekon maailmaan. Marko oli siinä uuden äärellä, siihen verrattuna, mihin oli tottunut – niin kuin oli moni muukin kaveri, Juujärvi huomauttaa.
Pelin taktisten asioiden omaksumisen lisäksi Anttilan heikkoutena olivat fysiikka sekä luistelu.
Anttilan valmentajana A-nuorissa, ja Ilveksen liigajoukkueessa ollut Juha Pajuoja kertoo, että vaikka isoon kroppaan oli saatava voimaa, isoin tekijä oli aerobinen kestävyys. – Se oli heikolla tasolla. Peruskestävyysharjoittelua piti saada lisää ja mielestäni sitä kannattaa tällaiselle kaverille tehdä silloin, kun on jäätä tarjolla. Sitä kautta se luistelukin paranee, Pajuoja toteaa MTV Urheilulle.
Anttilan luistelussa olikin suuria puutteita: luistelutaitavuus, kehonhallinta sekä motorinen luistelutaitavuus eivät olleet riittävällä tasolla.
– Ihan terän käytön ja käännösten sulavuuteen liittyvää. Nykypäivänä, kun puhutaan nopeustaitavuudesta, luistelutaitavuus on iso osa sitä, Juujärvi kertoo ja jatkaa:
– Siellä puolella oltiin monta mutkaa oikaistu suoraksi, sen takia, että pelaaja on iso ja menee suoraa lujaa, niin ei ole tarvinnut miettiä hirveästi käännöksiä. Lempäälän pienessä kaukalossa se laita tulee vain vastaan, sitä pysähtyy ja taas mennään toiseen suuntaan.
Kun Anttilan fysiikka alkoi kehittyä, se kehittyi valtavilla harppauksilla.
Kohentunut fysiikka auttoi Anttilaa luistelun kehittämisessä ja tämä puolestaan teki hyökkääjästä paremman.
– Kun testituloksia katsoo, ne ovat edelleen niitä tulosarvoja, mitä nuorille pelaajille kertoo. Jos puhutaan kuntopallon heitosta tai jostain muusta räjähtävyydestä, Anttilan tulokset ovat aina ne, mitä lähdetään pitämään haamurajana. Sitä kautta hän peliäkin pystyi kehittämään, Juujärvi paljastaa ja jatkaa:
– Kun tuon kokoinen jätkä, jonka luistimen numero on 48, pystyy luistelemaan noin sulavasti ja kääntymään pienessä tilassa, onhan se todella tehokas paketti.
Juujärven kahden kauden aikana Anttilan pelin ymmärtäminen parani ja hänen pelaamiseensa tuli uudenlaista malttia, jotka edesauttoivat kehittymistä.
"Juuri sellainen esimerkki, mitä Suomi-kiekko tarvitsee"
Anttilan yhtenä heikkoutena pidetään maalintekoa.
Isokokoinen hyökkääjä ei ole ollut oikein ikinä varsinainen pisteidentehtailija, vaikka onkin mätännyt parhaimmillaan 17 osumaa SM-liigan runkosarjassa.
Anttilalla onkin erittäin kova laukaus, mutta liian usein se menee seinille.
– Maalinteko on henkimaailman asioita. Oppia ja malttia siihen maalintekoon ja oikealla tavalla käyttää sitä pommia hyväkseen, Juujärvi kehottaa.
– Tietysti, kun on pitkä maila, hän tarvitsee vähän tilaa, jotta se lähtee sieltä. Mutta, kun kohdalleen osuu, niin on kyllä kova laukaus, Pajuoja miettii.
Juttu jatkuu kuvan alla.Marko Anttila kantaa Leijonien C-kirjainta MM-kisoissa.Lehtikuva
Iän ja kokemuksen myötä Anttila on omannut taidon ymmärtää pelata vaistoilla osana joukkuepelaamista ja tulkita joitain tilanteita yksilön kautta.
Juujärven mielestä se on pelirohkeutta, pelin ymmärtämistä, sekä ratkaisujen tekokykyä.
– Eikä aina mene vain pelikirjan muotin mukaan. Jos ei välttämättä kannata mennä miljoonaa maalin taakse ja yrittää taklata, Marko saattaa tehdä senkin valinnan ja huomataan, että hän saakin puolustajan kuseen siinä tilanteessa, Juujärvi huomauttaa.
Anttilan kehityksen pääasioina ovat ymmärrys pelata osana kollektiivia ja saada omat vahvuutensa joka ilta joukkueen maksimaaliseen käyttöön.
Tämän myötä hänestä on kasvanut monipuolinen joukkuepelaaja.
Pitkä tie kohti MM-kisoja ja Leijonia on erinomainen tarina nuoremmille pelaajille, jotka eivät ole nuorisotähtipelaajia tai joukkueensa taitavimpia pelaajia.
– Juuri sellainen esimerkki, mitä Suomi-kiekko tarvitsee. Meillä on paljon supertähtiä nuorissa pelaajissa, mutta on myös pelaajia, jotka tulevat pitkän kaavan kautta. Hyvässä valmennuksessa intohimoinen pelaaja kehittyy vielä tuonkin ikäisenä, Juujärvi painottaa.
Juujärveä onkin yllättänyt Anttilan pitkä ura. Hän huomauttaa, että kulttuuri oli erilainen hänen ollessa Ilveksessä, sillä silloin ei ollut vielä KHL:ää, eikä rajat olleet auki joka suuntaan.
– Se, että oli Liigan kärkiketjuissa, oli silloin huippukovan pelaajan mittari. Kun ovet aukesivat, Markonkin vastuu kasvoi.
– Nyt, hän on murtautunut Ruotsin kautta KHL:ään, KHL:n kautta EHT:lle ja EHT:n kautta MM-kisoihin kapteeniksi, niin onhan se huikea ”late bloomerin” kasvutarina. Ei sitä auta kiistää, Juujärvi päättää.
