Mainos

Markku Kanerva ylpeänä jatkopaikasta: ”Pelaamme suomifutiksen maineella”

4:42

Suomen jalkapallohistorian yksi upeimmista saavutuksista varmistui torstai-iltana, kun Huuhkajien lohkovoitto ja jatkopaikka Kansojen liigan pudotuspeleihin varmistui Kreikalle koetusta 0-1-tappiosta huolimatta. Menestysvalmentaja Markku Kanerva valitteli, ettei joukkueensa saanut parasta irti itsestään.

Kanerva ei odottanut ottelusta helppoa. Hän korosti Kreikan kovaa taistelutahtoa ja revanssihenkeä.

– Kreikka tuli otteluun aggressiivisesti, eikä se prässännyt niin voimakkaasti ylhäältä, miten odotimme. Kaksinkamppailupelaaminen oli vahvaa ja he onnistuivat tekemään hankalaksi meidän pelaamisen. Emme päässeet pelillisesti sille tasolle, mitä esitimme Tampereella. Päästiin tavoitteeseen ja matka jatkuu. Unkarissa yritetään palata voittojen tielle, Kanerva kertoo.

Huuhkajien hyökkääjänuorukaisella Jasse Tuomisella oli monta erinomaista paikkaa laukoa Suomelle helpottava osuma Ateenan illassa. Tuominen ei kuitenkaan onnistunut iskemään A-maajoukkueuransa avausmaalia.

– Jasse teki kovasti töitä puolustussuuntaan Temen (Pukki) kanssa ja siitä iso krediitti. Toivottavasti maalihana aukeaa, ja uskon että näin tulee käymään ennemmin tai myöhemmin, Kanerva uumoilee.

Suomen jalkapallomaajoukkue selvitti tiensä Kansojen liigan pudotuspeleihin, joka ajaa saman asian kuin EM-jatkokarsinnat takavuosina. Suomi ei ole historiansa aikana aiemmin selviytynyt jatkokarsintoihin, joten suoritus on siis maamme kannalta ainutlaatuinen. Henkilökohtaisesti 54-vuotias Kanerva nostaa toistaiseksi toisen saavutuksen urallaan pudotuspelipaikan edelle.

– Ei se ehkä parhaaksi saavutukseksi vielä yllä. Silloin U-21 maajoukkueen kanssa mentiin lopputurnaukseen. Nyt saimme tämän välitavoitteen. Totta kai tästä pitää olla ylpeä, mutta nälkä kasvaa syödessä. Me ei olla päästy vielä siihen meidän unelmaan, mikä on selviytyminen EM-lopputurnaukseen, Kanerva jatkaa.

Unkari haastaa Suomen lohkon viimeisessä ottelussa Budapestissä sunnuntaina, mutta Huuhkajat voi pelata ottelussa ilman suurempia paineita. Kanerva paljastaa, että pientä rotaatiota pelaavassa kokoonpanossa on luvassa.

– Pelaamme suomifutiksen maineella. Lähdetään ilman muuta hakemaan tulosta ja haluamme palata voittojen tielle. Toki jonkun verran muutoksia pelaajistoon tulee. Tämän päivän taistelussa muutama äijä koki tällejä, mutta vähän tarvitaan myös tuoreita jalkoja, Kanerva summaa.

Suomi kohtaa Unkarin sunnuntaina kello 21.45.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja