Markku Kanerva avaa Robert Taylorin ratkaisua: ”Olin yllättynyt ja pettynyt”

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva kertoo yllättyneensä Robert Taylorin päätöksestä jäädä pois Huuhkajien elintärkeästä Wales-ottelusta.

Huuhkajat tiedotti sunnuntaina, että maaliskuun maaotteluihin mukaan nimetty Taylor ei lähdekään maajoukkueen matkaan, vaan jää seuransa Inter Miamin vahvuuteen.

Ilmoitus aiheutti kohua ja Tayloria kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa jopa syytöksiä petturuudesta. MLS-pelaaja päätti julkaista seuraavana päivänä kirjoituksen, jossa pyysi anteeksi aiheuttamaansa häiriötä.

Myös päävalmentaja Markku Kanervalle Taylorin päätös tuli puun takaa.

– Totta kai olin yllättynyt tästä päätöksestä. Pettynyt, harmissani, mutta kyllä minulta löytyy myös jonkun verran ymmärrystä sille päätökselle. Pelaajathan tekevät omia valintojaan, ja tämä oli nyt Taylorin valinta, Kanerva kommentoi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa Bristolissa.

Huuhkajille torstain vierasottelu Walesia vastaan on viimeistä edellinen askel kohti kesän EM-kisoja, joten tapauksen aiheuttama kohina oli joukkueen keskittymisen kannalta tarpeeton. Kanerva haluaa keskittyä saatavilla olevan joukkueen otteisiin.

– Kyllä tässä matkan varrella syystä tai toisesta on pelaajia ollut poissa matkan varrella ja sehän aina avaa tietyille pelaajille mahdollisuuden parantaa omaa statustaan maajoukkueessa. 

– Kyllä lähtökohta tietysti on se, että arvostan pelaajia, jotka haluavat sitoutua Huuhkajiin ja edustamaan omaa maataan, mutta se päätös ei ollut helppo ”Roopelle”. Hän sitä pitkään pohti, Kanerva totesi.

Taylorin kohdalla jatko maajoukkueessa on vielä toistaiseksi auki.

– Se, mitä jatkossa hänen kohdallaan tapahtuu, sitä en ole hirveästi miettinyt vielä, koska fokus on vain ja ainoastaan tässä joukkueessa ja näissä pelaajissa, jotka täällä ovat, ja siinä, miten me voitamme huomenna Walesin, Kanerva sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat