Touretten oireyhtymän aiheuttamat tic-oireet voivat olla esimerkiksi eri kehon osien nykimisliikkeitä tai esimerkiksi tiettyjen sanojen toistamista tai asiattomuuksien puhumista. Tyypillisesti oireet helpottuvat teini-iän jälkeen, mutta osalla, kuten Tabu-ohjelmassa tavatulla Marialla, ne jatkuvat myös aikuisuudessa.
– Haista paska, ime munaa, sanoo Maria itseään vastapäätä istuvalle Pekka Strangille Tabu-sarjan viidennessä jaksossa, jonka aiheena on Touretten oireyhtymä.
Marialla ensimmäiset Tourette-oireet tulivat elokuussa 2021. Rumien puhuminen eli vokaaliset tic-oireet ovat osa Tourettea.
Muita tic-oireita, joita Marialla sairauteen liittyy, ovat pöydän lyöminen, itsensä lyöminen, hyppiminen, askeltaminen ja nykiminen.
– Sitten tietty se, että minulta menee jalat alta, sitä sanotaan, että se on "lösähdys-tic".
Ohimeneviä tic-oireita jopa 20 prosentilla lapsista, Tourette harvinaisempi
Touretten oireyhtymästä puhutaan, kun ihmisellä esiintyy useita motorisia tic-oireita ja vähintään yhtä vokaalista eli äänellistä tic-oiretta yli vuoden ajan, kertoo Terveyskirjasto.