Billie Eilish avoimena Touretten oireyhtymästä – kertoo ihmisten reaktioista

Billie Eilish kertoo David Lettermanin haastattelussa kuinka suhtautuu nykyisin sairauteensa. 

Billie Eilishilla, 20, diagnosoitiin Touretten oireyhtymä hänen ollessaan 11-vuotias. Hän sanoo olevansa edelleen hyvin hämmentynyt sairaudestaan, mutta on oppinut elämään sen kanssa ajan myötä, uutisoi Mirror.

Eilish vieraili hiljattain David Lettermanin ohjelmassa, jossa hän kertoo ihmisten reaktioista hänen tic- eli nykimisoireiisiinsa: 

– Jos kuvaat minua riittävän pitkään, niin huomaat minulla paljon tic-oireita, hän kertoo Lettermanille. 

– Yleisin tapa miten ihmiset reagoivat, niin he nauravat, Eilish sanoo.

– He ajattelevat, että se on hauska liike. Sitten he ovat "Hah!" hän jatkaa. 

Tämän kuultuuan Letterman keskeyttää Eilishin ja myöntää huomanneensa tähden pakkoliikkeet. Hän oli luullut loukanneensa laulajaa: 

– Syyllistyin siihen itsekin äsken, koska me istumme täällä, puhumme ja kaikki on hyvin – ja sitten minä, koska olen minä, luulen sanoneeni jotain mikä suututti sinut. Mietin jo, että voi, hän on kyllästynyt minuun. 

– Myös muutamat artistit ovat tulleet kertomaan minulle, että heilläkin on tourette, Eilish paljastaa ohjelmassa. Hän ei kuitenkaan kerro, keitä hän tarkoittaa. 

Sairautta voi olla vaikea havaita joillakin, koska tourette oireilee hyvin yksilöllisesti. Tic-oireiden intensiteetti, taajuus ja vaikeus vaihtelevat aaltomaisesti minuuttien, tuntien, päivien ja viikkojen välillä. Touretten syndrooma on lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa alkava neurologinen sairaus, joka aiheuttaa suomeksi kutsuttuja nykimisoireita. Sairaus on hieman yleisempää pojilla kuin tytöillä, kertoo Duodecim. 

Eilish ei ole salaillut sairauttaan, vaikka sanoikin haastattelun alussa, ettei ole puhunut siitä paljoa. Hän on kertonut asiasta viimeksi 16-vuotiaana muun muassa Ellen DeGenereenEllen showssa. Hän antoi viime kuussa tuoreimman haastattelun sairaudestaan David Lettermanin My Next Gues Needs No Introduction -sarjassa, jota esitetään suoratoistopalvelu Netflixissä. Jakso on osittain nähtävillä myös YouTubessa. 

Lähteet: Mirror, YouTube, Netflix

Lue myös:

    Uusimmat