Mari ei ole syönyt valkoista sokeria vuoteen – kaksi asiaa yllätti
Vuosi sitten valkoisen sokerin jättänyt Kauneus & Terveys -lehden toimituspäällikkö Mari Karsikas kertoi Studio55.fi-lähetyksessä sokerittomuuden vaikutuksista elämäänsä. Yllätyksenä tuli, missä kaikessa sokeria on ja miten tuohtuneita jotkut ovat olleet hänen ratkaisustaan.
Mari Karsikkaalla oli useita syitä luopua sokerista. Ensinnäkin makealle persona hän oli jo pitkään kokenut syövänsä sokeria hieman liikaa. Hän oli koettanut hillitä tapaansa esimerkiksi päättämällä, että söisi makeaa vain toisten tarjoamana eikä koskaan itse ostettuna.
– Tajusin, että syön silti sokeria liikaa esimerkiksi jogurteissa ja mysleissä, Mari kertoi lähetyksessä.
Sokerin aiheuttamat energiapiikit ja väsymysaallot tulivat Marille tutuiksi. Lisäksi takaraivossa poltteli, ettei sokeri ole hyväksi hampaille tai painonhallinnalle.
– Yksi päivä vain tajusin, että minulla on ehkä muutama ylikilo, joista en niin paljon tykkää. Halusin pudottaa ne, tsekkasin ruokavalioni ja päätin, että valkoinen sokeri saa jäädä kokonaan.
Mari muutti syömistottumuksiaan muutenkin terveellisemmiksi muun muassa pienentämällä annoskokoja. Alun sokerinhimo meni ohi ja olo parani melko nopeasti. Mari kuitenkin huomasi, että sokeria on vaikea välttää aivan täysin, sillä sitä on yllättävissäkin paikoissa.
– Minulle ehkä yksi suurin yllätys oli eräs treenaajille tai laihduttajille suunniteltu leipä, jossa sitä oli ihan oikeana valkoisena sokerina. Minulle ei tullut mieleenkään, että sitä voisi olla siinä.
Yllättävää on ollut sekin, että muut ihmiset ovat suhtautuneet Marin sokerittomuuteen hyvin vaihtelevasti. Sosiaaliselta kannalta sokerista kieltäytyminen on ollut paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi kahvittomuus tai alkoholittomuus, joita Mari on niin ikään kokeillut.
– Jotkut ovat loukkaantuneet siitä, kun en ole syönyt kakkua. Tai on koettu, että se, että minä en syö valkoista sokeria, arvostelee heidän elämäntapaansa.
Mari ei tiedä, onko sokerittomuus hänelle loppuelämän valinta. Kuuri- tai lakkoajattelua hän kuitenkin välttää.
– Jos olisin silloin reilu vuosi sitten päättänyt, että tänään jätän valkoisen sokerin ja kahden kuukauden kuluttua taas syön, niin olisin koko ajan odottanut sitä hetkeä, että nyt – nyt minä saan syödä niitä turkinpippureita lisää! Uskon, että menen päivä kerrallaan. Ajattelen, että tämä jatkuu niin kauan kuin tämä tuntuu hyvältä, ja nyt tämä tuntuu hyvältä, Mari sanoi.
Uusimmat
-
12:58
Olli Jokiseen kohdistettiin kovia epäilyksiä – alkukausi muuttanut kaiken: "Arvostan todella korkealle"
-
12:50
Mahdollisesti radioaktiivista romumetallia varastettu Fukushimasta myytäväksi eteenpäin: Määrä ja vaarallisuus mysteeri
-
12:45
Varoitus lasten hupparista: Poista nyöri tai palauta vaate!
-
12:45
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
12:37
Tappara hankki kovaotteisen jenkkipakin – vyöllä yli 100 NHL-ottelua
-
12:27
Tiedustelulähde: Ukraina iskenyt lentotukikohtaan Krimillä: "Vakavia vahinkoja" – MTV seuraa sotaa
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
Lataa lisää