Mainos

Mansikka selvisi talvesta vaurioitta

Mansikat ovat talvehtineet hyvin, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto. Liiton tietoon ei ole tullut pakkas- ja myyrätuhoja mistään päin maata.

-Kasvukauden lähtökohdat ovat hyvät. Talvi on ollut suotuisa marjoille ja hedelmäpuille, sanoo liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.

Lumipeite on suojannut jo kolmena peräkkäisenä talvena kaikki matalat kasvustot. Tulevan kesän mansikkasatoa on vielä aikaista arvioida, sillä esimerkiksi kukinnanaikaista hallaa voi esiintyä aina kesäkuun puoliväliin saakka.

Mansikasta saatiin viime vuonna hyvä sato, 12-13 miljoonaa kiloa. Mansikan viljelyala kääntyi jo toissa vuonna varovaiseen kasvuun. Mansikkaa viljeli viime vuonna 1292 tilaa, joilla oli käytössään runsaat 3300 hehtaaria. Viljelytekniikan kehittymisen ansiosta samalta alalta saadaan aiempaa enemmän satoa.

Avomaalta mansikkaa aletaan saada kuukauden kuluttua. Marjan pääviljelyalueella Suonenjoella ensimmäiset kasvihuonemansikat valmistuvat jo runsaan viikon kuluttua.

Mansikkaa myös tuodaan runsaasti. Salon mukaan tuonti on kasvanut 1,2-1,3 miljoonaan kiloon.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.