Mannerheim-elokuva sai vihdoin rahoittajan

Pitkään puuhattu Mannerheim-elokuva on saanut saksalaisen rahoittajan, kertoo Helsingin Sanomat. Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä, kun mukaan saatiin rahoittajaksi ja osatuottajaksi saksalainen Harald Reichebner.

- Kun on 40 vuotta alalla, niin tunnistaa kyllä hyvän käsikirjoituksen, perustelee Reichebner rahoituspäätöstään Helsingin Sanomissa.

Elokuvan suomalainen puuhamies Markus Selin sanoo olevansa varma, että nyt elokuva todella tehdään. Uuden sopimuksen arvo kattaa lähes kokonaan hankkeessa olleen budjettivajeen, vaikka rahaa puuttuukin edelleen 1,2 miljoonaa euroa.

– Vaikka olisi 100 miljoonan euron Hollywood-elokuva ja Jim Carrey trikoissa valmiina, niin tuottaja voi huutaa poikki ja siihen se loppuu. Nyt kuitenkaan näin ei voi käydä, me olemme päätuottajia. Jos ei maailmanloppua tule, elokuva tehdään, Selin sanoo.

Elokuva kuvataan suomen kielellä, koska muuten se ei Selinin mukaan saa menestystä elokuvafestivaaleilta. Kuvauspaikkana on Unkari.

- Unkarilainen studio on yksi rahoittajistamme. He saavat studioilleen töitä, kun kuvaamme siellä, tämä on normaali käytäntö, Selin kertoo.

Elokuvan ohjaa Renny Harlin ja nimiosaan on kiinnitetty Mikko Nousiainen.

Katso Merja Sundströmin juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat