Päätös "epätäydellisen" kuvan julkaisemisesta oli oikea monelta kantilta.
Personal trainerina työskentelevän Madalin Giorgettan sosiaalisen mediat sivut ovat täynnä täydellisen näköisiä kuvia. Tai siltä ainakin päälle päin näyttää.
Vähän aikaa sitten nainen päätti rikkoa tämän illuusion ja julkaista itsestään, tai tarkemmin sanottuna takapuolestaan, niin kutsutun epätäydellisen valokuvan. Tämä siksi, että naisen mielestä ihmisten on hyvä nähdä siloteltujen kuvien sijaan enemmän todellisia, ennen kaikkea käsittelemättömiä kuvia.
Maailmassa on jo tarpeeksi kuvia vatsalihaksista
Kuvan, jonka nainen päätti lopulta julkaista, ei alun perin pitänyt päätyä kenenkään muun silmille. Kun Giorgetta näki ensimmäistä kertaa tämän siskonsa ottaman kuvan, hänen ensireaktionsa oli inho. Hän halusi poistaa sen välittömästi.
– Unohdin poistaa sen ja se pysyi tietokoneellani kuukausia, nainen kertoo uima-altaalla otetun kuvan taustoista.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
