Madridin odotettu ilta – onko haavoitettu Manchester City viimeisen mahdollisuutensa edessä? "Hän on ollut Zidanen suosikkipelaaja"

Jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälierien avausosat päättyvät keskiviikkona kenties odotetuimpaan kattaukseen. Kilpailun kestomenestyjä Real Madrid isännöi Santiago Bernabeulla haavoitettua Manchester Cityä, jonka yläpuolella leijuu Uefan langettama uhka kahden vuoden kilpailukiellosta Euroopan seurajoukkuekilpailuista.

Toteutuessaan suurseuran tulevaisuuteen jättimäisesti vaikuttava sanktio voi olla kuitenkin lyhyellä aikavälillä joukkuetta vahvistava ja yhteen sitova, uskoo C Moren jalkapalloasiantuntija Petri Pasanen.

– City on tässä muodossaan näillä tähtipelaajilla ja tällä valmennuksella hyvin todennäköisesti viimeistä kertaa koossa, koska kahden vuoden päästä - kun ja jos - joukkue pelaa taas europelejä, johdossa ovat aivan eri miehet, Pasanen näkee.

Sanktion täytäntöönpano ei vielä ole varmaa. Seura on valittanut päätöksestä kansainväliseen urheilun vetoomustuomioistuimeen, eikä asian käsittelylle luvata pikaista aikataulua. Mestarien liigasta hyllytys saattaa siirtyä, jos päätös jäädytetään käsittelyn ajaksi, kertoi uutistoimisto Reuters aiemmin.

– Uskon, että Pep Guardiola tekee kaikkensa kääntääkseen kaiken joukkueen ympärillä vellovan negatiivisen julkisuuden voimavaraksi. Citystä on puhuttu monta vuotta, että he vain käyttävät rahaa. Ensimmäistä kertaa Guardiolalla on mahdollisuus sanoa, että nyt me näytämme.

– Nimesin kauden alussa Manchester Cityn Mestarien liigan voittajasuosikikseni, sillä parhaimmillaan se pystyy pelaamaan niin upeaa ja muita dominoivaa jalkapalloa. Tällaisessa kilpailussa, jossa mennään aina kaksi ottelua kerrallaan, Manchester City on yhä papereissani mestarisuosikki.

Real Madrid on ytimeltään sama joukkue, joka juhli vuosina 2016-2018 kolmea peräkkäistä Mestarien liigan voittoa. Zinedine Zidane palasi joukkueen päävalmentajaksi syksyllä, mutta yhtä vajetta hän - tai kukaan seuran tähdistä - ei ole pystynyt korvaamaan: Cristiano Ronaldon ja tämän maalien poistumista.

– Zidanen on pitänyt keksiä jotain muuta, ja se vastaus on ollut puolustus. Historiallisessakin mittakaavassa Real Madrid ei ole koskaan tässä vaiheessa kautta päästänyt näin vähän maaleja, Pasanen muistuttaa.

Espanjalaisjätin kauden suuriin onnistujiin nousee keskikentän pohjalla puolustuslinjaa suojaava, keskialueella riistävä ja raastava ja jopa hyökkäyssuuntaan maaleja tuottava Casemiro.

– Hän on tärkeässä roolissa. Ympärillä on edelleen isoja tähtiä, mutta Casemiron on pidettävä moottori kunnossa. Hän on ollut Zidanen suosikkipelaaja siitä asti, kun ranskalainen otti Real Madridin valmennustehtävät ensimmäistä kertaa vastaan.

Guardiola ja Zidane kohtaavat keskiviikkoiltana ensimmäistä kertaa valmentajina. Vaikka belgialaiskiituri Eden Hazard on sivussa loukattuaan nilkkansa viikonloppuna jälleen vakavasti, Pasanen povaa lajin ystäville erityistä iltaa. 

– Kenttä on täynnä yksilöitä, jotka osaavat pelata tätä peliä, hallitsevat pallon ja ymmärtävät pelin. Väitän, että tästä tulee korkeatasoinen peli. Tämä ottelu on joukkueiden kannattajien lisäksi lajifanaatikoille ja kaikille, jotka haluavat oppia pelistä uutta. Ottelu tulee tarjoamaan sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan todella mukavia elementtejä.

Mestarien liigan ottelut ja studiot tällä viikolla:

Keskiviikko:

Jalkapallostudio klo 21.00 C More Sport 1 ja cmore.fi
Real Madrid – Manchester City klo 21.55 C More Sport ja cmore.fi
Lyon – Juventus klo 21.45 C More Sport 2 ja cmore.fi

Lue myös:

    Uusimmat