Maastohiihdon seuraava valtiatar astuu esiin tänään MM-kisoissa – "Äärimmäinen kone, tiet auki tähtiin"

Krista Pärmäkoski avaa MM-kisaurakkansa lauantaina –"Vaikea sanoa, missä kunto on tällä hetkellä" 3:16
Krista Pärmäkoski avaa MM-kisaurakkansa lauantaina – "Vaikea sanoa, missä kunto on tällä hetkellä."

Norjalainen Helene Marie Fossesholm on tehnyt rakettimaisen nousun maastohiihtohuipulle. Suomalainen hiihtoväki on varma siitä, että juuri Fossesholm on Norjan uusi hiihtovaltiatar, ja ensiaskeleet vallanvaihdosta saatetaan nähdä jopa jo Oberstdorfin MM-kisoissa.

Ensimmäiset maailmancupin pisteet joulukuussa 2019. Ensimmäinen paikka kärkiviisikossa kaksi kuukautta myöhemmin. Ensimmäinen palkintosija Lahdessa tammikuussa 2021. 

Ensimmäinen MM-mitali tänään lauantaina Oberstdorfin yhdistelmäkisassa vain 19-vuotiaana? Hyvin mahdollista. 

Norjan (ja yleisesti naisten maastohiihdon) ykköstykki on ollut viime vuodet Therese Johaug. Hän täyttää kesällä 33 vuotta, ja tavoittelee vielä ainakin häneltä puuttuvaa henkilökohtaista olympiakultaa Pekingistä ensi vuonna, mutta tämän jälkeen urakuviot ovat auki. 

Ei huolta, Norja. Seuraava hiihtokuningatar on jo jonossa valmiina. 

Johaug hehkutti Fossesholmia jo pari vuotta sitten suurimmaksi norjalaislahjakkuudeksi aikoihin, kun tämä arpoi lajivalintaansa maastohiihdon ja maastopyöräilyn välillä. Johaug saavutti ensimmäisen arvokisamitalinsa 18-vuotiaana. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Tuolloin otsikossa pyörivät myös sanat "Fossesholm" ja "kasvuhormoni". Norjan hiihtoliitto tiedotti nuorten MM-kisojen yhteydessä, että Fossesholm oli saanut poikkeusluvalla hormonihoitoa vuosina 2014-2017 epätavallisen pituuskasvun ja pienen koon vuoksi. Fossesholm on nykyään nippanappa yli 150-senttinen.

"Samanlaisia piirteitä kuin Marit Björgenissä"

Ylistys on kovaa, kun kysyy arvioita Fossesholmista Suomen maajoukkuehiihtäjiltä Krista Pärmäkoskelta ja Anne Kyllöseltä sekä MTV Urheilun asiantuntijalta Jari Isometsältä

– Todella kova tekijä jo noin nuorena. Vähän samanlaisia piirteitä kuin Marit Björgenissä. Uskon, että hän on tulevaisuuden tähtihiihtäjä. Hänellä on melkein kaikki tiet auki tähtiin. Nyt on vain siitä kyse, miten kuntoa rakennetaan ja mitä siellä taustalla on jo tehty, Kyllönen luettelee. 

– Hänestä tulee varmasti tosi kova urheilija. Varsinkin Norja on pystynyt tuottamaan nuoria menestyjiä, kuten (Johannes Hösflot) Kläbo viime vuosilta. Jos Fossesholm ei pysty vielä täällä Oberstdorfissa ulosmittaamaan kaikkea, hänestä tulee varmasti kova tulevaisuudessa. On jo nyt mitaliehdokas, Pärmäkoski komppaa. 

– Hän taitaa molemmat hiihtotavat, mutta on vapaalla hieman parempi kuin perinteisellä. Kun hiihtää 19-vuotiaana maailmancupissa kakkoseksi, niin siellä sisällä on äärimmäinen kone, valtava hapenottokyky ja valtava lahjakkuus. Se on ihan selvä asia, Isometsä jatkaa.  

Itsekin nuorena huipulle noussut Pärmäkoski – ensimmäinen palkintosija maailmancupissa 20-vuotiaana – allekirjoittaa osittain näkemyksen siitä, että Norja saa Fossesholmista uuden valtiattaren Johaugin jälkeen.  

– Kropan mallithan ovat vähän erilaiset, Pärmäkoski aloittaa viitaten Fossesholmin Johaugia jämerämpään fysiikkaan.  

– Helene on aavistuksen parempi sprintissä kuin mitä Therese on ollut, mutta painottuu silti edelleen normaalimatkojen puolelle.

– Jos noin nuorena pystyy hiihtämään noin kovaa ja kroppa on tosi kova fysiikaltaan, niin hänellä on monta hyvää vuotta edessään, Kyllönen lisää. 

Isometsä huomauttaa, ettei Fossesholmilta todennäköisesti nähdä yhtä väkevää dominointia kuin Johaugilta, sillä nyt maailmancupissa on muitakin superlahjakkuuksia, kuten Ruotsin Frida Karlsson ja Ebba Andersson.

– Tuollaista Johaugin kaltaista dominointia ei synny joka vuosi, mutta kyllä hän maailmancupia voi hallita.

– Hän on tällä hetkellä aika selkeästi norjalaisten ykköstoivo seuraavaksi hallitsijaksi Johaugin jälkeen, Isometsä summaa. 

Oberstdorfin MM-hiihtojen päiväkohtaisen ohjelman näet tästä linkistä ja Suomen joukkueen tästä linkistä!

Lue myös:

    Uusimmat