Mainos

Maanjäristys romahdutti rakennuksia Uudessa-Seelannissa

Kadut halkesivat paikon, ja sähköt katkesivat laajalta alueelta maanjäristyksen seurauksena. Kuolonuhreilta on kuitenkin tiettävästi vältytty.

Voimakas maanjäristys on ravistellut Uuden-Seelannin pohjoissaarta. Saaren itäosissa sattunut järistys oli voimakkuudeltaan 6,8 Richterin asteikolla. Kuolonuhreja järistys ei ole tiettävästi vaatinut.

Viranomaisten mukaan ainakin kolme taloja romahti järistyksen seurauksena Gisbornen kaupungissa, mutta talot olivat tyhjillään romahdushetkellä. Lisäksi sähköt ja vesi katkesivat laajalta alueelta j,a monet kadut kärsivät halkeamista.

Heti järistyksen jälkeen palomiehet sammuttivat useita kaasuvuotojen aiheuttamia tulipaloja, mutta palot on saatu jo hallintaan.

Maanjäristyksen keskipiste oli merenpohjan alla noin 50 kilometriä Gisbornesta kaakkoon. Järistys tuntui muun muassa pääkaupungissa Wellingtonissa, joka sijaitsee pohjoissaaren eteläkärjessä.

Seismologisesti aktiivisella alueella sijaitsevaa Uutta-Seelantia vavisuttaa vuosittain noin 14 000 maanjäristystä.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.