Mainos

Maakotkilla kohtuullinen pesimävuosi

Suomen maakotkilla todettiin kuluvana kesänä ainakin 108 rengastusikäistä poikasta. Pesintä onnistui parhaiten Itä- ja Pohjois-Lapissa.

Tulos oli heikko kotkien levinneisyysalueen eteläosissa. Kainuussa poikasia oli kaksi, Keski-Suomessa yksi ja Suomenselällä kaksi. Noin kolmekymmentä vuotta kestäneen tarkastustoiminnan aikana poikasia on enimmillään todettu vuonna 1996, jolloin rengastusikäisiä poikasia oli 123.

-Syyt etelän huonoon pesimätulokseen ovat osin epäselviä, mutta kevään hyvät hankikelit helpottivat ihmisten liikkumista kotka-alueilla ja samalla pesien tahaton ja tahallinen häirintä lisääntyi, sanoo erikoissuunnittelija Tuomo Ollila metsähallituksen Perä-Pohjolan luontopalvelusta.

Merkittävin syy pohjoisen hyvään pesintätulokseen oli Ollilan mukaan jänisten runsas määrä ja kevään edulliset sääolot.
-Kovia, pitkään kestäviä lumisateita oli vähän. Tietoon ei tullut myöskään yhtään varmaa kotkien ampumistapausta, hän sanoo.

Suomessa tunnetaan hieman yli 300 kotkareviiriä, joista noin 250 on Lapin läänissä. Pesintäyritys todetaan vuosittain noin 200 reviirillä ja pesintä onnistuu 80-100 reviirillä. Maakotkien pesätarkastuksia tekevät pääosin vapaaehtoiset lintuharrastajat ja työtä koordinoidaan metsähallituksessa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.