Mainos

Maailman ensimmäinen keinosydänpotilas voi hyvin

Maailman ensimmäinen keinosydänpotilas on toipunut leikkauksesta ja totuttelee nyt elämään ilman sydämenlyöntejä.

Se tuntuu vähän painavammalta kuin oma sydämeni. Suurin asia on tottua siihen, ettei enää kuule sydämenlyöntejä vaan sydämeni surisee, Robert Tools kertoi ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään sitten heinäkuun alussa tehdyn leikkauksen.

Kentuckylaisessa sairaalassa toipuva Tools vaikutti silminnähden onnelliselta videon välityksellä pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hänen toipumisensa ei kuitenkaan ole ollut täysin ongelmatonta. Viime viikolla hän sai keuhkotulehduksen ja hänet jouduttiin kiinnittämään hengityskoneeseen. Lääkäreiden mukaan selviämismahdollisuudet ovat hyvät.

"Ei mitään menetettävää"

Ennen keinosydämen asennusta Toolsin ennustettiin kuolevan kuukauden kuluessa. Muiden terveysongelmien vuoksi hänelle ei voitu tehdä tavallista sydämensiirtoa. Hänen mukaansa päätös keinosydämen vastaanottamisesta oli helppo, koska mitään menetettävää ei ollut.

Toolsille asetettu keinosydän on ensimmäinen laatuaan, koska se on akkua lukuunottamatta kokonaan kehon sisällä. Toisin kuin aiemmat, letkuihin ja johtoihin kiinnitetyt keinosydänpotilaat, Tools pystyy poistumaan kotoaan kannettavien akkujen turvin.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.