LVI-alalla huutava pula ammattitaitoisesta työvoimasta

Ammattitaitoisen työvoiman puute on huutava LVI-alalla arvioi Suomen LVI-liiton puheenjohtaja professori Olli Seppänen. Ammattitaitoisen työvoiman puute on Seppäsen mukaan näkynyt jo monissa yrityksissä ja koskee alan kaikkia tasoja.

-Nuorison saamiseksi alalle tarvitaan nopeita toimenpiteitä. Kovaa vauhtia kehittyvä LVI- ja talotekniikka-ala asettavat haasteita alan koulutukselle, ammattilaisille ja yrityskulttuurille. Laatu on yritykselle elintärkeä kysymys, Seppänen arvioi tänään Kuusankoskella alkaneilla LVI-päivillä.

Seppänen painottaa, että LVI-ammattilainen kantaa vastuun sekä asiakkaalle että yhteiskunnalle. Asiakkaan on saatava virheettömiä työsuorituksia ja moitteettomasti toimivia laitteita.
-Asiakas on täysin palveluita tarjoavan yrityksen armoilla, kun kysymyksessä ovat korkeaa ammattitaitoa vaativat tehtävät kuten energia- ja kuntokatselmukset sekä sisäilma- ja hometutkimukset, Seppänen mainitsi.

Rakennuslain uudistusehdotuksessa on esitetty, että tekijöiden ammattitaito tulee määrittää hankkeen vaativuuden mukaan. Seppäsen mielestä tämä on hyvä suuntaus, mutta lisäksi tarvitaan yleisesti hyväksyttyjä laatutason mittareita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat