Lumitöissä aktiivisesti auttaneen Cohenin mönkijä syttyi tuleen – naapurusto maksoi nopeasti teinipojan hyvät teot takaisin

14-vuotias teini on talven mittaan auttanut naapurustoa lumitöissä. Epäonninen tapaus mönkijän kanssa oli tehdä ikävän lopun hyvänteolle.

Cohen Stahl on koko kuluneen talven lämmittänyt teoillaan naapurustonsa sydämiä. Hän on ahkerasti auttanut lumitöissä Somersetin kunnassa Pennsylvanian osavaltiossa.

14-vuotias Cohen on raivannut lunta paikallisilta pihateiltä, postilaatikoiden luota ja kyntänyt kinoksia palopostien ympäriltä.

– Ajoin omalla auralla varustetulla mönkijälläni. Työnsin auralla raskaimman lumen sivuun ja sitten viimeistelin työn lapiolla, Cohen kertoo.

Myös paikallinen vapaapalokunta on huomannut Cohenin teot.

– Tänä aikana kaiken teknologian ympäröimänä, emme juuri näe nuoria ulkona, puhumattakaan siitä, että he auttaisivat naapurustoa tällä tavoin, vapaapalokunnan päällikkö Jeff Marshall toteaa.

Huono onni oli koitua kohtaloksi

Cohenin kohdalle osui kuitenkin aimo annos huonoa onnea, kun hänen pikkuinen auralla varustettu mönkijänsä yllättäen syttyi palamaan.

– Sammutin sen ja yllättäen se vain alkoi savuttaa. Nähdessäni lieskojen lyövän aloin heittää lunta sen päälle. Se ei auttanut, Cohen kertaa ikävää tilannetta.

Mönkijä tuhoutui palossa. Cohen kirjoitti tapahtuneesta Facebookissa ja hänen yllätyksekseen naapurusto osoitti solidaarisuutensa nuorta auttajaa kohtaan.

– Tietysti olin maassa rikottuani mönkijäni. Tuntui kuitenkin hyvältä, että ihmiset kysyivät, olinko kunnossa, Cohen toteaa.

Moottoriajoneuvoja myyvän Cernics -liikkeen omistaja Jason Keller oli yksi ihmisistä, joka törmäsi Cohenin tapaukseen.  

– Kuva nuoresta pojasta lapioimassa lunta palopostin ympäriltä jäi mieleeni. Halusin auttaa häntä oitis kuultuani, mitä oli tapahtunut, Keller kertoo.

Kuultuaan, että Cohenin mönkijä oli tuhoutunut palossa Keller ei enää aikaillut.

– Mönkijät ovat tietenkin meidän osaamisaluettamme, joten oli täydellinen aika tulla apuun, Keller toteaa.

"Nyt he auttavat minua takaisin"

Keller perusti keräyksen, jotta Cohenille voitaisiin hankkia uusi mönkijä. Vain vuorokaudessa lahjoituksia oli kertynyt jo viiden tuhannen dollarin verran.

–  Minä autoin heitä ja nyt he auttavat minua takaisin. Se tuntuu mahtavalta, Cohen kertoo.

Hän ei aio saamansa huomion nousta hattuun, vaan aikoo jatkaa vapaaehtoistyötään lumenluonnissa uuden mönkijänsä kanssa.

Lähde: CNN 

Lue myös:

    Uusimmat