Lukupiiri: Orjan kirja täynnä rivoja, roiseja ja röyhkeitä runoja

Kirjailija Heli  Slungan kolmannen teoksen runot toisensa jälkeen nokkivat lukijaa surutta silmään, kun linnut ja höyhenet pörhistelevät koko komeudessaan jo kansia myöten, sivuilla salakavalasti toistuen.

Esiintyvänä taiteilijanakin edustava Slunga vie lukijansa yöjunalla roisin rivolle ja räävittömälle matkalle, ruoskien ja rakastaen, valehdellen ja ähkien, kiimaista kakofoniaa uhkuen, avioliiton tunteja ja orgasmeja laskien. Se on ylistyslaulu naiseudelle, vaikka surusidontaa, alistamista ja välineellistämistä se auttamatta – ja ajasta riippumatta – edustaakin.

Kentauripornoa, lonkeroita, oksennusta yöllä

kuvaputkesta silmäaukkoihin, kalloon porattuihin reikiin,

kuvat takertuvat synapseihin, hänessä jokin kangistuu ja kovenee

minussa kostuu ja turpoaa, valuu likaiseen nojatuolikankaaseen,

plyysikukkiin joiden emeissä lotisee hunaja ja kusi.

Orjan kirja provosoi, ei pelkää. Se leikittelee rivienväleillä, kursivoinnilla, kirjaimia lihavoiden. Se on rietas ja riemastuttava, rytmiltään pelottavan samaistuttava. Slunga antaa rumille ja rivoille sanoille selittämätöntä arvokkuutta, roisia mutta siltikin hentoa kauneutta. Hänen sanantajunsa on suorastaan kadehdittavaa.

Vaikka kovasti uhosinkin itselleni, etten nostaisi tämän naisen juuria esille, Slunga itse antaa palan itsestään runoissa kuten Käärmeennahkasaappaat ja Onko minun syyni. En tiedä, onko sääskien lisäksi pohjoisesta kotoisin olevan runoilijan hampaiden välissä katkeruutta, vaiko kaipuuta.

Onko minun syyni

että tällaiset sääret

menevät hukkaan toppahousuissa

Pohjois-Pohjanmaan pimeässä

ja että kylän 17-vuotiaat kollit ymmärtävät

sen aviomiestä paremmin (olkootkin lestadiolaispenikoita).

Niinpä annan heidän astua minut,

tuhria rintani moporasvaan ja purra fritsuja

kun Jumalan kasvojen edessä otettu

aviomies hakkaa puita tai lämmittää saunaa.

Älkää luulko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa, olen tullut

tuomaan miekan:

pankaa kolikko aukkoon ja huohotan korvaan.

Kerralla ei Slungan runosuonen tuotoksia kannata ahmaista, tai muutoin saattaa tukehtua minkinkarvatekoripsiin, kiiman lätinään ja kentauripornoon.

Niihinkin voi turtua.

Teksti: Katri Koskinen

Kuva: WSOY