Untranslated nature. Kääntämätön luonto. Runoantologia. (Ed. Andy Willoughby and Zoila Forss). Rosetta Versos. 2021. 113 s.
Deathly silence heavily falls upon the place / I am fading away between the elements
Yllä oleva säkeistö on Mohamed Sleiman Labatin runosta Land of mines. Labat syntyi länsisaharalaisten eli sahrawien pakolaisleirillä Algeriassa, ja on runoilijana ja taiteilijana viettänyt aikaa myös Suomessa.
Runotapahtumien ja -iltojen suosio on viime vuosina lisääntynyt, ainakin tämän arvion kirjoittajan - runojen lukemisen amatöörin – havaintojen mukaan.
Nämä happeningit kirjastoista baareihin tosin vaimenivat koronapandemian myötä. Nyt kevään korvalla niitä varmastikin taas järjestetään. Niissä väistämättä nousee esiin Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainassa. Marokon miehitystä Länsi-Saharassa paenneet ihmiset tietävät, mitä pommien ja luotien alta lähteminen on.
Labatin runo kuuluu Runosvengi-kollektiivin kokoelmaan, jonka teema on toinen ihmiskuntaa uhkaava ongelma, ilmaston lämpeneminen ja luonnon tuhoutuminen.
Kääntämätön luonto -kokoelma on kaksikielinen. Suurin osa runoista on käännetty suomesta englanniksi, tai toisin päin. Osa on julkaistu jo aiemmin. Ne on taitettu samalle sivulle tai aukeamalle. Lukijan on vaivatonta syventyä ja pohtia alkuperäistä runoa ja sen käännöstä.
Kirjoittajat ovat kirjoittamisen ammattilaisia, niin kantasuomalaisia kuin Suomeen eri puolilta maailmaa muuttaneita, Latinalaisesta Amerikasta Lähi-itään, Intiasta ja Myanmarista Eurooppaan. Meidän(kin) kulttuurille onneksi, runous on paikallista ja universaalia.
Lukija kohtaa kirsikkapuun ihailun, vaikka naapurin puutarhassa. (Ursula Anttila-Halinen) Viereisellä sivulla mielikuva kirsikkapuiden kukinta peittyy merien muovijätepyörteisiin, jotka eivät ole metaforia vaan totisinta totta.
Muovijätteet kelluvat / laineilla muistolaattoina (O.R. Helle-Kotka)
Runossa Requiem tuuli soittaa yömetsää, viimeistä yötä, kakofonisesti, sitten rauhaisasti. Runo pyytää rauhaa. Teloittajat, kirves ja konee, eivät pyyntöä kuuntele. ”Hakkuut alkavat aamulla”, Leena Sainio päättää sielunmessunsa.
Diana Mistera liikkuu odysseian Välimerellä, syntymämaansa Italian kulttuurisilla vesillä. Runossa Nimeni on Ei-kukaan hän toivottaa astumaan tyhjänpäiväisyyttä, meteliä ja teknologiaa täynnä olevaan maailmaan.
Tervetuloa kaikki huuhaa / jonka maailma tarjoaa sinulle alennuksella / ketään ei kiinnosta tarinasi
Kokoelmassa kaikki ei ole synkkyyttä. Ihmisen ja luonnon yhteyttä ja ihmisyyttä pohditaan monin tavoin.
Bilbaolaissyntyinen Msblackrose runossaan Lämpö luo impression laiturilta veteen hyppäävästä saunojasta. Syksyinen luonto on siinä hetkessä, siemaus olutta terassilla.
Muutama lintu äännähti / tyyni järvi / ei naapureita
On odotusta ja toivoa, tyyneyttä maisemissa kaukana meidän mielikuviemme maisemasta, metsästä ja järvestä. Farzaheh Hatami Landin hevoset lepäävät tämän arvioijan mielessä persialaisilla aroilla, kun sotilaat ovat laskeneet aseensa.
Siellä kaukana / maa odottaa / ajan kuluvan. / Siellä kaukana lintu odottaa / lentämistä ja siipien / avautumista.
Tämä talvea seuraava vuodenaika saa elämän virtaamaan suonissa. Kasvavan valon ja kihelmöivän odotuksen voima on vastustamaton. Bulgarialaistaustaisen Diliana Stoyanovan ikkunat auki tempaiseva kevät on väkevän kepeä ja eroottinenkin, kun tuuli repii takin auki ja työntää sormensa hiuksiisi.
Runokollektiivin runot soivat päässä ääneen, tankasta kalevalaishenkiseen, maisemassa kulkevista säkeistöistä ukonkorennon lentoon.
Runous voi ilmeisen hyvin. Sitä on hyvä kuulla ja kuunnella siellä missä on muitakin ihmisiä.