Fernanda Melchior: Hurrikaanien aika. Aula & Co. 2021. 210 s. (Suom. Emmi Ketonen)
Sade ja tähden tuike armahtavat.
Noidat, tappavat kiroukset ja taikausko elävät väkevästi älykännyköiden ja plasmatelkkarien aikakaudella.
Kun rahaa on räävittävä kasaan kaupustelulla tai perseensä myymisellä, ikiaikaiset huhut suuresta kirstusta tai säkistä täynnä kultakolikoita alkavat kuulostaa paitsi uskottavilta myös pakkomielteiseltä.
Vankasti kiinni pönkätyn oven mysteeri rähjäisen noitatalon toisessa kerroksessa fiktiivisen La Matosan mitättömässä kylässä kiehtoo pauloihin poliisipäällikönkin. Ja hänellä jos kellä lopulta on pikkukylän valta.
Meksikolaisen Fernanda Melchorin romaani ei ole dekkari, vaikka alussa joesta löytyy kylän noita. Hänet on tapettu nykymeksikomaisen julmasti.
Tapetun noidan äiti oli noita. Hän kuoli hurrikaanikaudella 1978. Tämän lapsesta Pikku-Noidasta kasvoi aina mustiin vaatteisiin kätkeytyvä Noita, jonka kotona kävivät hakemassa neuvoja ja rohtoja kylän naiset, ja löyhkäävää ja halveksivaa homoseksiä hakevat pojat ja miehet.
Noita sai vuokratuloja tehtaalle vuokraamastaan maasta. Kuinka paljon, ja milloin maksut loppuivat? Kukaan ei tiedä, mutta rahaa hänellä aina tuntui riittävän.

