Sportin maalivahti Joni Ortio siirtyy loppukaudeksi Rauman Lukon tolppien väliin.
Ortion sopimus on lainasopimus ja kokenut maalivahti pelaa ensi kaudella Sportin riveissä.
34-vuotias Ortio tuo Lukon maalivahtiosastolle tarvittavaa leveyttä, sillä Antti Raanta on kärsinyt kauden aikana loukkaantumisista. Raanta loukkaantui lauantaina HPK:ta vastaan pelatussa ottelussa.
– Katsottiin, että tässä kohtaa kannattaa pelata varman päälle maalivahtien osalta, vaikka olemme olleet nykyiseen maalivahtikaksikkoon tyytyväisiä. Ortion saapuminen tuo rauhallisuutta ja sitä myötä voidaan olla luottavaisin mielin, että meillä on keväällä kaksi tervettä maalivahtia käytettävissä, parhaassa tapauksessa tietenkin kolme, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo tiedotteessa.
Lukon tiedotteen mukaan Raanta palaa joukkueen harjoitusvahvuuteen ensi viikolla.
– Aikataulu on tällä hetkellä se, että ensi viikolla hän pääsee jälleen aloittamaan jääharjoittelun ja sen jälkeen paluu peleihin tapahtuu hänen tuntemuksiensa mukaan, Sahlsted sanoo.
