Love Islandilta pudonnut Jaro on edelleen avoin treffipyynnöille: "Rohkeasti voi laittaa viestiä"

First Look 27.09.2021 1:29
Eeli kokee onnen kyyneleitä muistellessaan koko matkaansa Love Islandilla. Illan edetessä tunnelma kuitenkin kääntyy ja kyyneleet muuttuvat onnesta suruun, sillä edessä on jälleen parinpudotus.

Jaro jätti Love Island -villan haikein mielin.

Love Island -villalta illan jaksossa pudonnut Jaro nautti olostaan Espanjan auringon alla.

– Aika meni nopeasti. Koko ajan oli jotakin touhua ja pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin. Olisin jäänyt mielläni ihanien tyyppien kanssa, hän kertoo MTV Uutisille.

Pudotus oli sinänsä insinöörinä työskentelevälle miehelle pettymys, vaikka hän osasi aavistaa putoamista.

– Kyllä se vähän yllätyksenä tuli, vaikka sitä kuitenkin osasi vähän odottaa. Se on kuitenkin pelin henki.

Parinaan Jarolla oli tippumisen aikaan saarelle samoihin aikoihin rantautunut Jasmine

– En osannut ajatella villan muista naisista romanttisesti. Yhdessä naisessakin on täysi työ, hän nauraa.

Seuraavaksi mies suuntaa kotikonnuilleen Kuopioon sulattelemaan reissun tapahtumia.

– Täytyy lähteä käymään kotona Kuopiossa heti, kun Suomeen pääsen. Äidillä ja siskolla on varmasti paljon kysyttävää reissusta. 

Edessään hänellä on myös paluu töihin. Lisäksi hän on edelleen avoin rakkaudelle.

– Otetaan päivä kerrallaan. Rohkeasti voi laittaa viestiä, mikäli kiinnostus on jollakin herännyt.

Love Island Suomen kolmas tuotantokausi maanantaista lauantaihin klo 21 alkaen AVAlla ja klo 20 mtv-palvelussa. Jaksot kuvataan vain vuorokautta aiemmin.

Love Island Suomen edelliset tuotantokaudet sekä Love Island UK:n näet mtv-palvelussa!

Lue myös:

    Uusimmat