Lotta Kemppiseltä mahtijuoksu Pariisissa – olympiavoittaja jäi taakse! Suomalainen yhtä hymyä
Lotta Kemppinen juoksi upeasti toiseksi naisten 60 metrillä Pariisin kansainvälisessä halliyleisurheilukilpailussa. Kemppinen jäi ajallaan 7,17 vain sekunnin sadasosan nimissään olevasta Suomen ennätyksestä.
Kemppinen onnistui kovassa seurassa ja oli juoksunsa jälkeen yhtä hymyä. Kilpailun voitti Sveitsin Mujinga Kambundji ajalla 7,06, mutta Kemppinen kiihdytti vahvan lopun siivittämänä toiseksi ajalla 7,17.
Kemppinen jätti muun muassa taakseen kolmanneksi sijoittuneen Jamaikan tähden Shericka Jacksonin (7,18). Jackson on 4 x 100 metrin olympiavoittaja viime vuodelta. Hän juoksi Tokiossa 100 metrin henkilökohtaisella matkalla olympiapronssia ja saavutti samoista kisoista myös 4 x 400 metrin pronssia.
Katso Kemppisen juoksu ylälaidan videolta!
Kemppisen nimissä oleva 60 metrin Suomen ennätys viime vuodelta on 7,16. Kemppinen juoksi Pariisissa ennen finaalia erävaiheessa 7,22, ja aiemmin tällä kaudella hän oli kellottanut helmikuussa Kuopiossa ajan 7,26.
Yleisurheilun MM-hallikilpailut käydään kahden viikon kuluttua Belgradissa, ja myös Kemppinen on juoksemassa niissä.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
05:36
Airiston Helmen oikeudenkäynti alkaa tänään – haastettujen syytettyjen joukossa venäläismiljonääri
-
05:30
100-vuotias veteraani hämmentyi itärajan tapahtumista: "En olisi halunnut tätä enää nähdä"
-
05:25
Israel laajentaa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle – MTV seuraa sotaa
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
Lataa lisää