Loppuvatko huijauspuhelut? Viranomaiselta uusi määräys operaattoreille

Huijaussoitot ja koronarokotekaupustelijat piinaavat ihmisiä 4:34
Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell joutui itsekin puhelinhuijarin kohteeksi. Hän kertoo videolla, miten tilanne eteni.

Traficomin uuden määräyksen toivotaan vähentävän ulkomailta tuleviin huijaussoittoihin haksahtamista, sillä se estää suomalaisten +358-alkuisten puhelinnumeroiden väärentämisen.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan soittajan numeron väärentäminen ulkomailta tulevissa huijauspuheluissa on ollut viime vuosina merkittävä ongelma myös Suomessa.

Suomalaiset ovat menettäneet rahojaan muun muassa "teknisestä tuesta" soittaneille huijareille, jotka ovat onnistuneet petkuttamaan puhelun vastaanottajaa antamaan huijarille etäkäyttöyhteyden tietokoneelleen. Osassa tapauksista vastaanottaja on luovuttanut huijarille jopa verkkopankkitunnuksensa.

– Toinen huijaussoittotyyppi on niin sanottu hälärisoitto, jossa soittaja soittaa vain kerran toivoen että ihminen soittaa takaisin, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoi Uutisaamun haastattelussa viime vuonna.

Jos tähän miinaan astuu, voi yllätyksenä olla paisunut puhelinlasku maksullisen numeron takia.

Esimerkiksi Microsoftin teknisen tuen lisäksi huijari voi tekeytyä miksi tahansa tunnetuksi tahoksi, esimerkiksi Suomen poliisiksi. Mikäli puhelu tulee vielä suomalaisesta numerosta, menee moni helposti vipuun.

Puhelinhuijaukset ovat tekijöilleen tuotteliasta toimintaa, ja uhriksi voi joutua kuka tahansa. Myös Beurling-Pomoell on itse joutunut puhelinhuijarin kohteeksi. Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miten tilanne eteni.

Keskusrikospoliisin arvion mukaan vuosina teknisenä tukena esiintyneiden huijareiden puheluista on aiheutunut suomalaisille noin 7,1 miljoonan euron menetykset vuosina 2020–2021.

Uusi määräys pyrkii nitistämään ongelman

Traficom antoi toukokuun puolivälissä määräyksen, joka velvoittaa suomalaisia teleoperaattoreita estämään numeron väärentämisen ja huijauspuheluiden välittämisen vastaanottajille.

Kyberturvallisuuskeskuksen kehityspäällikkö Lauri Isotalo kertoo tiedotteessa, että yhteistyö operaattoreiden ja Traficomin välillä on sujunut erittäin hyvin.

– Operaattorit ovat alusta alkaen pitäneet uutta määräystä välttämättömänä, jotta ne voivat puuttua puhelinliikenteeseen rikollisen toiminnan ehkäisemiseksi, Isotalo sanoo.

– Uskomme, että luottamus siihen, että suomalaisesta numerosta tuleva puhelu on oikeasti soitettu suomalaisesta puhelinliittymästä, voidaan palauttaa uudistetun määräyksen toimenpiteiden mukaisesti, hän jatkaa.

Kiinteän verkon puhelinnumeroiden osalta velvoitteet tulevat voimaan 1.7.2022 ja suomalaisten matkapuhelinnumeroiden osalta 2.10.2023.

Lue myös:

    Uusimmat