Lontoolaistavis ratkaisi 20 000 vuotta vanhan mysteerin: Luolamaalausten seasta hahmottui maailman ensimmäinen kuukalenteri

Lontoolainen huonekalujen entisöijä on saanut selville, miksi jääkauden ajan metsästäjäkeräilijät piirsivät luolamaalauksia.

Ben Bacon -niminen lontoolaismies päätteli 20 000 vuotta vanhojen luolamaalausten olevan eräänlainen kuukalenteri. Tapauksesta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Asiantuntijaryhmä osoitti Baconin ratkaisevien löydösten perusteella, että varhaiset eurooppalaiset tekivät muistiinpanoja eläinten lisääntymissyklien ja parittelun ajoituksesta.

Toistuvat kuviot herättivät ajatuksen

Luolamaalauksia, joissa esiintyy esimerkiksi peuroja, kaloja ja karjaa, löytyy luolista eri puolilta Eurooppaa.

Tähän asti arkeologit eivät olleet päässeet perille maalausten pisteiden ja muiden merkintöjen viestistä. Niinpä Bacon päätti yrittää itse tulkita niitä.

Bacon vietti internetissä ja British Libraryssa lukemattomia tunteja tutkien kuvia luolamaalauksista ja keräten niistä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Ratkaisu alkoi hahmottua, kun hän huomasi piirroksissa toistuvia kuvioita. 

Erityisesti Bacon kiinnitti huomionsa monissa piirroksissa esiintyvään Y-merkkiin. Hän ajatteli, että se voisi olla symboli synnytykselle, koska siinä yksi viiva näytti kasvavan toisesta.

Bacon kuvaa epätodelliseksi sitä hetkeä, jolloin hän sai selville maalausten tekijöiden tarkoitusperät.

Professori iloitsee, että otti harrastajan puheet tosissaan

Täysin pystymetsästä tullut harrastaja sai tutkimukseen mukaansa myös ystäviään. Loppuvaiheessa hän teki yhteistyötä myös muun muassa Durhamin ja Lontoon yliopistojen asiantuntijoiden kanssa. 

Ryhmän tutkimustulokset on julkaistu Cambridge Archeological Journal -tiedelehdessä.

Durhamin yliopiston professori Paul Pettitt sanoo olevansa iloinen siitä, että hän otti Baconin tosissaan, kun tämä otti häneen yhteyttä.

– Tulokset osoittavat, että jääkauden metsästäjäkeräilijät olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät systeemistä kalenteria ja merkkejä tallentaakseen tietoja tärkeimmistä ekologisista tapahtumista kalenteriin.

– Me voimme vuorostamme osoittaa näille ihmisille, jotka jättivät upeaa taidetta Lascaux'n [Ranskassa] ja Altamiran [Espanjassa] luoliin, että ajan mittaaminen on lopulta tullut yleiseksi lajimme keskuudessa.

Kalenterijärjestelmä oli käytössä pitkään

Bacon sanoo puolestaan, että esi-isämme olivat paljon enemmän meidän kaltaisiamme kuin olemme aiemmin luulleet. 

– Nämä ihmiset ovat yhtäkkiä paljon lähempänä.

Kalenterijärjestelmä näyttää olleen suhteellisen pysyvä. Se on ilmeisesti ollut käytössä vähintään 10 000 vuotta melko laajalla alueella, muun muassa juuri nykyisen Ranskan ja Espanjan alueilla.

Varhaisin tunnettu kirjoitusjärjestelmä on nuolenpääkirjoitus. Sitä alettiin käyttää noin 5 500 vuotta sitten.

Lue myös:

    Uusimmat