Liverpool uudessa tilanteessa jättimenetyksen jälkeen – Jürgen Klopp pakotettiin hätäratkaisuun, joka toimi: "Olen erittäin tyytyväinen häneen"

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp joutui asettamaan pääasiassa puolustavana keskikenttäpelaajana urallaan esiintyneen Fabinhon, 26, toppariksi Virgil van Dijkin ja Joel Matipin pudottua keskiviikon Mestarien liigan Ajax-ottelusta sairastuvalle.

Klopp ei kuitenkaan yllättynyt brasilialaisen ensiluokkaisesta suorituksesta englantilaisen Joe Gomezin rinnalla.

Liverpool piti nollan ja Fabinhon tähtihetkeksi muodostui maaliviivalta purettu Ajax-hyökkääjän Dusan Tadicin tilanne hetki ennen taukovihellystä. 

Liverpool voitti ottelun 1-0 Ajaxin argentiinalaispuolustajan Nicolas Tagliaficon omaksi maaliksi merkityllä osumalla.

– Oliko tilanteessa painetta? Kyllä, se oli toppareille selvä asia. Fabinho pystyy pelaamaan keskuspuolustajana, hän pitää siitä, Klopp kertoi toimittajille ottelun jälkeen.

– En ole yllättynyt, että hän pelasi hyvin topparina. Muuten olisimme etsineet toisenlaista ratkaisua, vaikka se olisi voinut olla haastavaakin. Olen erittäin tyytyväinen häneen. Ottelu antoi hänelle itseluottamusta ja takuulla auttoi meitä.

– Jos olisin pyytänyt pelaamaan häntä oikeana laitapuolustajana, en usko, että hän olisi nauttinut siitä yhtä paljon verrattuna keskuspuolustajaan. Meidän on nykyisessä tilanteessamme pidettävä nämä pojat terveinä, jolloin he tietysti auttavat meitä paljon.

Klopp yritti keskiviikkona välttää kolmen tähtihyökkääjänsä loukkaantumista vaihtamalla Mohamed Salahin, Sadio Manen ja Roberto Firminon pois kentältä jo tunnin pelin jälkeen.

– Uskon molempien joukkueiden voivan pelata parempaa jalkapalloa, se oli paikoin aika villiä, Klopp kommentoi BT Sportille.

– Kenttä oli oikukas, syvä, hieman mutainen. Molemmat joukkueet näyttivät uupuneilta jo melko varhaisessa vaiheessa. Se näytti kolme päivää sitten täysin erilaiselta myös harjoituksissa, mutta olosuhteet olivat samat myös Ajaxille.

Liverpool kohtaa lauantaina Valioliigassa Sheffield Unitedin. 

Lue myös:

    Uusimmat