Live kello 14: Suomeen saapunut Pekka Haavisto ilmoittautui vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi – "Nyt ei etsitä puheenjohtajaa, joka panee koko pakan uusiksi"

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto kertoo kello 14 alkavassa tiedotustilaisuudessaan ehdokkuudestaan vihreiden puheenjohtajaksi.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee puolueelle pätkäpuheenjohtajan huomenna. Haavisto ilmoitti eilen Twitterissä asettuvansa ehdolle puheenjohtajakisaan.

Tiedotustilaisuudessaan Haavisto kertoi tämän syksyn olleen puolueelle raskas. Haavisto sanoi tulleensa tällä viikolla pitkän pohdinnan jälkeen päätökseen lähteä mukaan puheenjohtajakisaan.

– Nyt ei varmaan etsitä sellaista vihreiden puheenjohtajaa, joka panee koko pakan uusiksi. Etsitään puheenjohtajaa, joka veisi vihreät toivottavasti hyvään vaalimenestykseen tulevana keväänä, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan muut ehdokkaat ovat hyviä, mutta monella on ollut halu tulla valituksi tehtävään jäsenäänestyksen ja puoluekokouksen, eli niin sanotusti normaalin menettelyn kautta. 

– Tähän meillä ei valitettavasti ole aikaa, meillä on vaalit tulossa muutaman kuukauden päästä. Tässä tilanteessa tällaista normaalia prosessia ei voida viedä lävitse.

Vahvuus kampanjoiden tekijänä

Haavisto piti vahvuutenaan sitä, että hän on viime vuosina ollut valtakunnallisten kampanjoiden tekijänä.

– Toivon, että siitä kokemuksesta, verkostoista ja vihreiden kohtaamisesta tuolla kentällä on hyötyä.

Puheenjohtajaehdokkaaksi on ilmoittautunut Haaviston lisäksi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.).

Puheenjohtajana toiminut Touko Aalto ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta sairauslomansa vuoksi. Hän kertoi sairastavansa masennusta.

Puheenjohtajan sijaisena on toiminut Maria Ohisalo. Hän ilmoitti, ettei ole käytettävissä puheenjohtajaksi. Haavisto kertoi tiedotustilaisuudessa pitäneensä aluksi Ohisaloa luonnollisimpana ehdokkaana Aallon työn jatkajaksi.

– Varmasti Maria monella tavalla on meidän tulevaisuuden toivo, kertoi Haavisto.

Lue myös:

    Uusimmat