Emma Kari ei paljasta vielä aikeitaan puolueen puheenjohtajakisassa: "Vihreät tarvitsee henkilön, joka jatkaa Sipilän hallituksen politiikan haastamista"

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan lauantaina 1:37

Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ei asetu ehdolle puolueen puheenjohtajakisassa. Ohisalon mukaan puolue tarvitsee tunnetummat kasvot johtoon nyt, kun vaaleihin on vajaa kuusi kuukautta.

Vihreiden puoluevaltuuskunnan ennakkosuosikkina pidetty Maria Ohisalo ilmoitti tänään, ettei lähdekään ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi. Ohisalo toteaa MTV Uutisille, että eduskuntavaalit ovat vajaan puolen vuoden päästä ja hän ei ehdi tehdä siinä ajassa itsestään tunnettua suurelle yleisölle.

– Ajattelen, että minulla on politiikassa paljon aikaa vielä, ja toivottavasti kevään eduskuntavaaleissa korjataan se, että en ole vielä eduskunnassa. Mielestäni meillä on hyvä tilanne siinä, että meillä on paljon päteviä ihmisiä, Ohisalo sanoo.

Panostaa omaan kampanjaansa

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee lauantaina pätkäpuheenjohtajan joka johtaa puoluetta kesäkuun puoluekokoukseen asti. Puoluekokouksessa Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Ohisalo ei halunnut vielä tässä vaiheessa ottaa kantaa asettuuko hän ehdolle kesäkuun vaaleissa.

– Siihen en vielä ota kantaa, että riippuu tosi paljon vaalituloksesta, ja siitä mihin suuntaan puolueena lähdetään siitä, Ohisalo toteaa.

Ennen sitä Ohisalo aikoo kuitenkin panostaa omaan eduskuntavaalikampanjaansa.

– Eiköhän tehdä ensiksi niin iso vaalikampanja keväällä, ettei kenellekään jää epäselväksi kuka Maria Ohisalo on. Politiikassa on varmaan vielä aikaa pitkään olla mukana, ja katsotaan mitä politiikka tuo tullessaan.

Puheenjohtajan pitää olla tunnettu henkilö

Ohisalo painottaa, että puheenjohtajan pitää olla kaikille suomalaisille tunnettu henkilö, kun on alle puoli vuotta eduskuntavaaleihin.

Samaa mieltä on vihreiden kansanedustaja Emma Kari. Hän kirjoitti MTV Uutisille, että "Vihreät tarvitsee nyt henkilön joka pystyy jatkamaan Sipilän hallituksen kovan politiikan haastamista, kuten olemme menestyksekkäästi viime vuodet tehneet".

Tähän mennessä ainoastaan Outi Alanko-Kahiluoto on ilmoittanut asettuvansa ehdolle. Emma Kari ja Pekka Haavisto viestittelivät molemmat MTV Uutisille, että kertovat aikeistaan lähipäivinä.

Entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen kertoo huomenna, lähteekö hän ehdolle. Ville Niinistö ei ole vielä kertonut ajankohtaa ulostulolleen.

Lue myös:

    Uusimmat