Palkintoperusteiden mukaan Linus Torvaldsin kehittämä avoimen lähdekoodin Linux on ollut kansainvälisestikin uraauurtava esikuva avointen innovaatioiden kehitykselle.
Suomalaisen Linus Torvaldsin kehittämä tietokoneiden Linux-käyttöjärjestelmä on nykyisin tuttu kymmenille miljoonille ihmisille eri puolilla maailmaa. 90-luvun alussa alkunsa saanut käyttöjärjestelmä oli kuitenkin aluksi vain henkilökohtainen projekti, eikä Torvalds koskaan kuvitellut sen laajenevan nykyisiin mittoihinsa.
- En missään nimessä ajatellut, että siitä voisi tulla tällainen. Se oli ensin vain omaan käyttöön, ja ajattelin sitä ehkä noin puolen vuoden projektiksi. Sitten se alkoi kasvaa kuin itsestään, Torvalds sanoi Helsingissä.
Palkittu Torvalds viipyy Suomessa vain muutaman päivän
|
Torvalds käynnisti Linux-projektin opiskellessaan yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä ja siirsi Linuxin internetiin muiden käyttäjien vapaasti kehitettäväksi. Käyttöjärjestelmä on edelleenkin ilmainen, ja sen voi ladata verkosta käyttöönsä kuka tahansa.
Torvalds palkittiin kaikkien aikojen ensimmäisellä Anders Chydenius -mitalilla perjantaina. Anders Chydenius -säätiö myönsi palkinnon kansainvälisistä ansioista avoimuuden edistämiseksi.