Lilli makasi koronan takia teholla 10 päivää – tauti hiipi salakavalasti pahaa aavistamattoman sairaanhoitajan hengityselimiin: "Pelot olivat todella kauheita"

"Koronahuippu iskee jouluna"– Hus-ylilääkäri esittää karun arvion koronatilanteesta ison juhlapyhän aikaan 2:40
Koronatilanne ei näytä hyvältä Helsingin ja Uudellamaan sairaanhoitopiirin alueella – tältä ennusteet näyttävät joulun osalta.

Hämeenlinnalainen Lilli Väisänen, 55, toivoo, että jokainen kansalainen ottaisi nyt viranomaisten varoittelut ja ohjeet koronaan liittyen tosissaan. Hän tietää omasta kokemuksestaan, että koronaviruksen aiheuttamaan tautiin voi sairastua kuka vain ja perusterveetkin saattavat päätyä teho-osastolle. Väisänen makasi teholla puolitoista viikkoa, eikä toivo samaa kokemusta kenellekään.

– On pieni ele noudattaa suosituksia. En toivo kenellekään sitä minkä koin. Nyt olen kiitollinen elämästä, hän sanoo.

Väisäsellä todettiin koronatartunta 29. syyskuuta. Hänen ainoat oireensa olivat lievä yskä ja vähäiset lihassäryt. Hän oli ollut aiemmin syyskuussa Lappia kiertämässä matkailuautolla ystävänsä kanssa, ja ilmeisesti tartunta oli peräisin pohjoisesta.

Ystävä sairastui ensin, ja Väisänen muutamaa päivää myöhemmin.

Oireettomien päivien aikana Väisänen ehti tavata Hämeenlinnassa toisen ystävänsä, joka myös sai tartunnan häneltä.

– Ensimmäisenä minulle tulivat häpeän ja syyllisyyden tunteet. Tartutin parhaan ystäväni, koska minulla ei ollut oireita siinä vaiheessa. Korona tuntuu aika katalalta. Opin, että se voi tulla kenelle tahansa, mistä tahansa. Ydinviestini onkin nyt, että suosituksia on todella tärkeää noudattaa, hän sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Perusterve ihminen oli yhtäkkiä täysin voimaton

Väisänen oli ihmeissään omasta tartunnastaan. Ystävykset noudattivat Lapin reissulla viranomaisten ohjeita ja pitivät huolta hyvästä käsihygieniasta.

– Tartunta osoitti minulle, että kuka tahansa voi saada koronatartunnan. Olen itse perusterve ihminen. Minut korona pysäytti tajuamaan, että perusterve ihminenkin voi yhtäkkiä olla täysin voimaton.

Ensimmäinen Väisäsen oire oli lievä yskä, sitten nousi pieni lämpö. Testaushetkellä vointi oli vielä todella hyvä.

Meni muutama päivä, ja tauti paheni.

– Se hiipi salakavalasti hengityselimiin. En edes itsekään huomannut miten vointini huononi pikkuhiljaa.

Väisäsellä on sairaanhoitajan koulutus ja hän oli hyvin luottavainen, että pystyy hoitamaan tautinsa kotikonstein. Yksinasuvana ihmisenä hän ei kuitenkaan edes tajunnut, miten hänen yleistilansa heikkeni ja hengitys vaikeutui.

Oireet pahenivat

Viisi päivää positiivisen testituloksen jälkeen Väisäsen oireet olivat jo vaikeat. Hän sinnitteli silti kotona, jopa liian pitkään.

– Tuona lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna juttelin ystävieni kanssa puhelimessa, ja jouduin haukkomaan henkeä. Lopulta huomasin, etten enää edes jaksa jutella. Rupesin käyttämään hengittäessä apulihaksia.

Väisänen ajatteli helpottaa oloaan kosteassa saunassa. Sauna sijaitsee asunnon yläkerrassa, mutta Väisäsen oli vaikea nousta portaita. Hän kiipesi ylös seiniin tukeutumalla. Vielä tuolloinkaan hän ei tajunnut, että apua olisi pyydettävä.

Tiistaina 6. lokakuuta Väisänen soitti päivystykseen ja kertoi tilanteensa pahenemisesta. Päivystyksestä neuvottiin soittamaan ambulanssi.

Paikalle hälytetyt ensihoitajat mittasivat Väisäsen happisaturaatioksi 50, kun terveellä ihmisellä lukema on noin 100.

– Minulle oli jo ehtinyt tulla hengityksen vajaus. Ambulanssi kuljetti minut Kanta-Hämeen keskussairaalaan ja päivystyksestä minut siirrettiin suoraan teho-osastolle, hän kertoo.

Eristyksessä teho-osastolla

Teho-osastolla Väisänen joutui olemaan peräti 10 päivää.

– Olin happihoidossa, mutta en joutunut hengityskoneeseen. Hengitin maskin avulla, joka auttoi hengitystä, koska keuhkoni eivät pystyneet ottamaan happea.

Myös Väisäsen elimistön perustoiminnot olivat sekaisin. Verensokeri ja maksa-arvot kohosivat. Kuumetta oli yli 38 astetta.

– Korona kuormittaa sisäelimiä. Minulla oli kaikki mahdolliset tippaletkut kiinni, olin teho-osastolla eristyksessä ja pääsääntöisesti koko ajan yksin sen 10 päivän ajan. Vain muutamat hoitajat kävivät säännöllisesti suojautuneina luonani. Vointiani tarkkailtiin koko ajan ja sain todella hyvää hoitoa.

– Poikani olisi tullut katsomaan minua, mutta sanoin, että ei kannata.

Väisänen kertoo nyt, ettei hän sairaalassakaan tajunnut kunnolla vointinsa heikkoutta. Ymmärrys on tullut vasta jälkikäteen.

Erityisesti yöt sairaalassa pelottivat.

– Pelot olivat todella kauheita. Pelkäsin, että hengitykseni loppuu, ja mitä kaikkea voi vielä tapahtua. Pelon tunteet olivat erikoisia ja oli yllättävää, miten monen asian suhteen niitä tuli.

– Oli myös hämmentävää, millaisia syyllisyyden ja häpeän tunteita koronan saamiseen liittyi, hän kuvailee tunteitaan.

Ärhäkämpi versio koronasta

Väisäsen kanssa Lapin reissulla ollut ystävä selvisi paljon vähemmällä koronatartunnastaan. Hän sai vain lieviä oireita ja menetti hetkeksi haju- ja makuaistinsa.

Toinen ystävä, joka sai Väisäseltä tartunnan, oli yli 38 asteen kuumeessa yhdeksän päivää. Hän oli happihoidossa sairaalan tavallisella osastolla.

Väisänenkin siirrettiin sellaiselle 10 tehohoitopäivän jälkeen. Kaiken kaikkiaan hän oli sairaalassa 18 päivää, ja lähes kaiken aikaa yksin.

Teho-osastolla hän oli pitkään ainoa koronapotilas. Osa päivistä kului melkoisessa horroksessa ja väsymyksessä.

– En toivo kenellekään sitä tunnetta, kun hengityskyky katoaa.

Sairaalassa Väisänen sai kortisonia ja hän osallistui lääketutkimukseen, jonka oletetaan auttavan koronaan. Väisäsen mukaan lääkärit sanoivat, että lääkkeestä oli apua myös tämän toipumisessa.

– Lääkärit kertoivat minulle ja olen jälkikäteen lukenut potilaspapereistani, että minulla oli ärhäkämpi aste koronasta. Onneksi en kuitenkaan joutunut hengityskoneeseen.

Lopulta kuitenkin onnekas

Väisäsen sairaalassaoloaikana ihmisiä kuoli myös samassa sairaalassa koronaan. Lisäksi kotiutumispäivänä 23. lokakuuta hän kuuli työkaverinsa miehen kuolleen koronaan toisessa sairaalassa.

– Se pysäytti. Minun sairautenikaan ei ollut kevyt, mutta olin onnekas, että selvisin.

Kotiuduttuaan Väisänen on huomannut olevansa yhä toipilas. Pitkään hän hengästyi helposti ja pelkästään kodin yläkertaan kiipeäminen tuntui maratonin juoksemiselta.

– Normaalisti kävelen 12-15 kilometrin lenkkejä kevyesti. Viime viikolla kävelin ensimmäisen kerran kilometrin ilman hirveää puuskuttamista. On uskomatonta, miten alas kuntoni romahti kuukaudessa.

Väisäsen maksa-arvot ovat yhä koholla. Hän on kuullut, että se on melko tyypillinen jälkioire koronassa.

Etätöihin Väisänen palasi marraskuun alussa.

– Nyt ainoana vaivanani on pieni yskä.  En ole ollut väsynyt ja liikkuminen sujuu suhteellisen hyvin. Olen lisännyt sitä asteittain. Toipuminen on tähän mennessä edennyt positiivisella tavalla.

Väisäsen kuntoa kontrolloidaan edelleen ja ensi viikolla hänelle tehdään verikokeet ja otetaan keuhkokuva.

– Hoitajien työtä arvostan nyt entistä enemmän. He tekevät valtavan hienoa työtä.

– Toivon, että ihmiset suojautuvat koronalta ja ottavat tämän vakavasti. Vaikka sairastuneista pieni prosentti joutuu teho-osastolle, on korona syytä ottaa vakavasti. Korona voi yllättää, kuten se yllätti minutkin.

Lue myös:

    Uusimmat