Liittyykö anteeksipyynnön vaatimus tulevaan valtiovierailuun? "Tämä kulttuuri on tullut meillekin"

Asiantuntijan mukaan Venäjän vaatima anteeksipyyntö kertoo suuresta loukkaantumisesta Etyj-kokouksen porttikieltoihin. 

Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkinilta ja hänen seurueeltaan kiellettiin pääsy Helsingin Etyj-kokoukseen vuosi sitten. Syynä kieltoon olivat EU-pakotteet. 

Naryshkin vaati Moskovassa vierailleelta suomalaisten kansaedustajien ryhmältä, että Suomen hallitus pyytää anteeksi menettelyä. 

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro vaatimus saattaa myös liittyä myös tulevaan valtiovierailuun.

– On käynyt ilmi, että Naryshkin ja muutkin venäläiset ovat olleet erittäin loukkaantuneita kohtelustaan. Kun Putinin vierailu Suomeen on tulossa (perjantaina), on ehkä arvioitu, että tilanne olisi kypsä siihen, että Suomi pahoittelisi asiaa. Etenkin kun suomalaisvaltuuskunta oli todennut, että asiasta on otettu opiksi ja asiallisesti todettiin myös, ettei se kielto ihan välttämättä putkeen mennyt, Kangaspuro sanoo MTV Uutisille.

Kangaspuro uskoo, että kansainvälisessä politiikassa yleistyneet anteeksipyynnöt saattavat parantaa kireitä välejä.

– Tässä on maailmalla harrastettu näitä anteeksipyyntöjä mitä erilaisimmissa asioissa, poliitikot ja valtionpäämiehet tehneet sitä, hän sanoo.

– Obamalta odotettiin anteeksipyyntöä, kun hän vieraili Hiroshimassa ja vaikka hän ei sitä monestakaan syystä esittänyt, hän asiallisesti osoitti kuitenkin osanottonsa. Meidänkin poliittiseen kulttuuriin tämä anteeksipyyntökulttuuri on selvästi tullut.

Pahoitteluita on esitetty myös tuoreemmissa konflikteissa. Turkki ampui venäläiskoneen alas viime marraskuussa lähellä Syyrian rajaa. Turkin pääministeri Binali Yildirimin mukaan Turkki on esittänyt pahoittelunsa Venäjälle, mutta tarjous korvausten maksamisesta ei ole pöydällä, kertoo uutiskanava CNN Türk. 

Lue myös:

    Uusimmat