Duuman puhemies odottaa Suomelta anteeksipyyntöä Etyj-porttikiellosta

Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkin odottaa yhä Suomen hallitukselta anteeksipyyntöä porttikiellostaan viime heinäkuun Etyj-kokoukseen.

Naryshkin kuului joukkoon venäläispoliitikkoja, joilta kiellettiin pääsy Helsingissä pidettyyn kokoukseen EU:n pakotteiden vuoksi. Protestiksi Venäjä jäi kokonaan kokouksesta pois.

Naryshkin esitti vaatimuksensa eilen, kun kolmen suomalaiskansanedustajan delegaatio vieraili Moskovassa.

Uutistoimisto Ria Novosti uutisoi asiasta tuoreeltaan.

– Hän sanoi vuoden verran odottaneensa anteeksipyyntöä tai pahoittelua, Moskovassa ollut kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) kertoi. Kanerva on myös Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja.

Kanerva kertoo vastanneensa, että kunhan pöly asian ympärillä olisi laskeutunut, kaikki "polttavat rauhanpiippua" ja huomaavat, ettei säröjä maiden suhteeseen ole syntynyt.

Miten Naryshkin siihen reagoi?

– Siirryttiin seuraavaan asiaan.

Kanervan mukaan keskustelun ilmapiiri oli rakentava ja asiallinen, vaikka kitkerämmästäkin sävystä on uutisoitu.

– Hyvin rennoissa tunnelmissa keskustelu käytiin. Ei ollut itkua tai hammastenkiristelyä.

Mahdollisesta reagoinnista Naryshkinin vaatimukseen päättää hallitus. Kanerva raportoi keskusteluista valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) ja ulkoministeri Timo Soinille (ps.). Pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) viestin vie kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.), joka on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. 

Naryshkinin ulostulosta kysyttiin tänään myös presidentti Sauli Niinistöltä, joka tapasi tiedotusvälineitä maakuntamatkalla Puumalassa.

– Tapaus on puhuttu (presidentti Vladimir) Putinin kanssa "poikki ja halki" jo viime vuonna, Niinistö totesi.

Presidentti Niinistö: Brexit ei vaikuta Suomen turvallisuuteen 2:18

Lue myös:

    Uusimmat