Elizabeth Colbert: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia. Atena. 2016. 367 s.
Ihminen – sinä, minä, hän, me, te ja he – on tekemässä sellaista, jota maapallolla ei ole tapahtunut aikoihin. Ja nyt puhumme geologisesta, emme ihmisen, aikakäsityksestä.
Olemme aiheuttamassa eläinlajien joukkosukupuuttoa, kuudetta sellaista, johon yhdysvaltalaistoimittaja Elizabeth Kolbert kirjansa nimellä viittaa.
Aiempien joukkosukupuuttojen ’klassikko’ lienee asteroidin aiheuttama katastrofi liitukauden lopulla 60 miljoonaa vuotta sitten. Adios hirmuliskot.
Mutta koko teoria siitä, että yksi voimakas ja äkillinen tapahtuma, kuten nykyiseen Meksikoon iskeytynyt avaruudenkappale, olisi aiheuttanut lajien pois pyyhkiytymisen, oli vielä 1980-luvun alkupuolella paleontologipiireissä jopa naurunaihe. Hölynpölyä, eihän niin yksinkertaisesti ole voinut tapahtua.
Asteroidia pidettiin hölynpölynä
Monet pitävät hölynpölynä sitä, että ihminen on nyt omalla toiminnallaan sorkkimassa maapallon ekosysteemiä liian nopeasti liian rajulla tavalla. Meret happanevat liian nopeasti, ilmakehän hiilidioksiditasot nousevat liian nopeasti, lajeja metsästetään ja niiden elinympäristöjä tuhotaan liian nopeasti. Toimintaa pyörittää maestrona homo sapiens.
Kolbert tuo konkreettisesti ja riipaisevasti esiin sen, mitä olemme jo menettäneet peruuttamattomasti viimeisen sadan vuoden aikana, ja mitä olemme menettämässä. Tämä on surullinen ja tärkeä kirja.
Hän kuvaa niin paleontologisen ajattelun muutoksia, kuin nykypäivän tarinaamme Panaman panamantynkäjalkasammakosta Cincinnatin eläintarhan pikkusarvikuonoon, Australian suuresta valliriutasta metsään itäisessä Perussa.
Kertomus siivettömänruokin katoamisesta toissa vuosisadalla on surullinen. No, se johti sentään vähitellen Britanniassa uuteen ilmiöön, laiksi eläinlajien, tässä tapauksessa merilintujen, suojelemiseksi.
Ei vain muutos, vaan sen nopeus
Kyse ei ole luonnon muuttumisesta sinänsä, vaan muutoksen nopeudesta. Kaikki kasvisto ja eläimistö ei pysy ympäristön fyysisen ja kemiallisen muutoksen perässä. Vieraslajit leviävät liian vilkkaasti tauteineen ja elintapoineen.
Ihmisen erityislaatuisuutta eliökunnassa – kykyä kollektiiviseen tiedon tuottamiseen, jakamiseen ja jalostamiseen – pohtii Kolbertin tapaama geenitutkijoiden supertähti Svante Pääbo. ”Olemme mielettömiä. Mikä meitä ajaa? Sen haluaisin todella ymmärtää. Olisi tosi, tosi coolia tietää se.” Pääbon mielestä taustalla voi olla geeni.
Elämme antroposeeniaikaa. Se tarkoittaa, että ihminen ensimmäistä kertaa planeettamme historiassa vaikuttaa maapallolla ja maapalloon geologisessa mittakaavassa.
Neronleimaus kokouksessa
Termin esitti ensimmäisenä hollantilainen Nobel-palkittu kemisti Paul Crutzen eräässä kokouksessa. Aluksi muut hiljenivät, mutta Kolbertin mukaan termi oli jo seuraavan kahvitauon kuumin puheenaihe.
Antroposeeniepookin virallisesta käytöstä tieteellisissä yhteyksissä on tarkoitus päättää vielä tänä vuonna.
Hyvä että ihmisen osuus tiedostetaan akateemisestikin. Mutta hyvät ihmiset, tehkäämme jotain ja merkittävästi.
Janne Hopsu
Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa