Kirja-arvio: Luonnon harteilla ja sylissä

Valikoiva kuulo, tuo parisuhteen yksi monista käytännön opeista. Homo sapiens ei ole kyseisen ominaisuuden kanssa yksin.   

Kasvit kuulevat selektiivisesti, kertoo suojelubiologi Anne Sverdrup-Thygeson, professori Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopistossa.

Kasvit (ainakin osa niistä) käyttäytyvät kuulemiensa äänien mukaan. Esimerkiksi lituruoho tunnistaa lanttuperhosen toukan. Toukka nimittäin syö lituruohon lehtiä, ja äänen perusteella kasvi alkaa tuottaa enemmän puolustuksena toimivia aineita. Miten kasvin kuuloaisti toimii, ei vielä tarkkaan tiedetä.

Luontokato on tosiasia. Tieto siitä ei vielä tarkoita ymmärrystä, saati asialle jotain tekemistä. Monien lajien kohdalla on jo liian myöhäistä tai melkein. Sama pätee elinympäristöihin, ja ne tietysti ovat lajien koteja, ihminen mukaan lukien. Me tosin emme katoa, mutta huononnamme elinolojamme tietoisesti.

Sverdrup-Thygesonkin kirjoittaa luontopalveluista. Termi kertoo, että ne ovat ihmistä varten. Muut eläin- ja kasvilajit eivät ole kanssamme tasa-arvoisia.

Palvelujen tarkoitus on ihmisen hyvinvointi, muistaen että luontoa pitää vaalia. Mikään muu elollinen laji kun ei kykene halutessaankaan sen mittakaavan tuhoon, johon ihminen halutessaan pystyy.   

Sverdrup-Thygeson kertoo lukemattomin esimerkein ja anekdootein mitä kaikkea luonto tekee, ja miten siinä sivussa siitä voi olle meille hyötyä luonnon kestävyys huomioiden.

Ilman vettä ei ole elämää, sitä etsitään eksoplaneetoiltakin.

Yhdessä maailman metropoleista, New Yorkissa, talousvesi tulee hanoihin suodattamattomana. Ratkaisu on vaatinut monivuotista taistelua määrärahoista ja valuma-alueen riittävän ekologisista olosuhteista, mutta niin vain kaupungissa juodaan ”hanavesien sampanjaa”.

Vedestä vielä toinen esimerkki. Arseeni juomavedessä on huono juttu. On kuitenkin sammal, joka on arseenin paha vastustaja.

Nevasirppisammal imee vedestä arseenia sitä tahtia, että siitä voisi olla apua vedenpuhdituslaitoksena. Mutta kuten Sverdrup-Thygeson sanoo, sitä ei voi viedä sinne, missä sille olisi akuutein tarve, surkean vedenlaadun maihin. Kasvien puhdistuskykyä kuitenkin tutkitaan, ehkä ratkaisu löytyy.     

Luonto auttaa meitä niin monin tavoin, että se on ajattelematon itsestään selvyys.

Sverdrup-Thygeson käy läpi tätä kirjoa eläinten ja kasvien merkityksestä ruoantuotannossa, terveydenhoidossa ”luonnon apteekkina” niin sairauksien kuin tartuntatautien yhteydessä, ympäristön puhdistamisessa ja luonnonvoimien hillitsijänä, apuna tieteellisessä tutkimuksessa historiasta lähtien (kuten maa-aineksissa mainiosti säilyvä siitepöly), kuin vaikka nopeiden junien veturien muotoilussa Japanissa.

Luontopalveluja kerrakseen. Luontokadon torjumisesta ja suunnan kääntämisestä kiinnostuneita, näiden palvelujen säilymisestä, hän jakaa kolmeen ryhmään: perinteiset luonnonsuojelijat, hyvinvointi ensin -porukka, ja näiden välissä olevat realistit.

Traditionalistit ovat nk. villin luonnon ystäviä, hyvinvointiväki taas mennyttä ei saada palautettua ja pitää keskittyä vielä olemassa olevan säilyttämiseen -porukkaa. Heudän mukaan lajejakin voi siirrellä uusiin vieraisiin ympäristöihin.

Svedrup-Thygeson kirjoittaa nasevasti ja hauskasti elinolojemme huolenpidon välttämättömyydestä. Hän heittäytyy kirjan lopulla mietteliääksi.

”Jääköön nämä pohdinnat luonnonfilosofien huoleksi taikka seuraavaan kertaan, kun keittelen nuotiokahveja vanhassa metsässä selkä sellaista petäjää vasten, jonka siemen alkoi itää jo ennen Descartesin syntymää.”

Usein nämä petäjät ovat Norjassa, mikä ilahduttaa. Moni käännetty tämän teeman kirja on rapakon takaa, ja luontoesimerkit sieltä (niitä toki tässäkin kirjassa on).

Svedrup-Thygeson vyöryttää esimerkkejä niin paljon, että välillä tulee kiireen tuntu. Niitä muutama vähemmän ja jäljellä olevia syvemmin ei olisi tehnyt kirjasta huonompaa.

Kirja kuitenkin toimii virkeänä herätyskellona niille, jotka eivät vielä ole luontokatoon ja luontoomme havahtuneet. Heidät vain pitäisi saada lukemaan näitä kirjoja.

Luonto ällistyttää, koska tiedämme siitä yhä niin vähän, koska olemme kuvitelleet tietävämme siitä niin paljon. Ihminenhän on tehnyt itsestään luonnon herran.