Kirja-arvio: Tieteen tekeminen on ollut tympeä miesten maailma, eikä Auringon tutkiminen ole ollut poikkeus

Nämä mainitaan - kuin hieman Raamatun alkukertomuksen hengessä (”Tulkoon valo!”. Ja valo tuli.) - kirjan ensimmäisessä luvussa Ihana valo. Siinä kerrotaan muun muassa, mitä valo on, ja miten se on saatu selville.

Mutta kirjoittajat yhdistävät ihmiskuntaa ja aurinkokuntaa myös esimerkiksi J.R.R. Tolkieniin viittaavalla kaukaisella Earendel-tähdellä, Beatlesin kappaleella Lucy in the sky with diamonds, muinaisen Egyptin Ra-jumalalla ja ’meikäläisellä’ Päivätär-neidolla.

Lue myös: Näitkö tämän? Helsingin taivaalta tuijotti harvinaisen punainen "Mordorin silmä" – tästä on kyse

Kirjan välillä ainakin näin humanistille tiukkaa perusfysiikkaa keventävät monet kuvailevat esimerkit.

Vaikkapa Auringon iltavalo Vincent van Goghin maalauksessa, tai violetti Claude Monet’n töissä. Ihminen ei normaalisti aisti ultraviolettivaloa, mutta ranskalaistaitelija kärsi silmäsairaudesta, ja erään silmäoperaation jälkeen Monet alkoi nähdä ultraviolettia.

Kirjoittajat valaisevat niin Auringon perustekijöitä kuten kokoa ja muotoa, jo keskiajalla ylös kirjattuja Auringonpilkkuja, koronaa, Aurinkotuulia ja Auringonpurkauksia, kuin toisia aurinkoja eli tähtiä, ja Aurinkoa ja ilmastonmuutosta.  

Aurinko on energiamylly

Vaikka auringolla ei ole kiinteää pintaa, se on lähes täydellisen pallon muotoinen. Jalkapallon kokoiseksi kutistettuna ero Auringon keskipisteestä lähtevässä säteessä mihin suuntaan tahansa suhteessa toiseen säteeseen on ”noin mikrometrin eli metrin miljoonasosan luokkaa”.

Se on myös energiamylly. Jos ydinvoimala teho keskimäärin on yksi gigawatti, tähtemme tuotos on noin 0.4 triljoonaa ydinvoimalaa. Maalämpö ja aurinkopaneelien ’D-vitamiini’ eivät lopu kesken.

Lue myös: Suurin aurinkopurkaus vuosiin tallentui Nasan kameraan

Auringon ja avaruuden moderni tutkiminen on ollut yhteistyötä ja erimielisyyksiä, observatorioiden rakentamista ja vaivalloista taivallusta ankarissa olosuhteissa napa-alueilla. Tieteellisen tutkimuksen edistyminen erheineen, ja niiden harjoittajat, nivoutuvat luontevasti toisiinsa kirjan eri luvuissa.  

Aurinkoa tutkittu ahkerasti

Tieteen tekeminen on ollut tympeä miesten maailma, eikä Auringon tutkiminen ole ollut poikkeus. Joitakin esimerkkejä kirjasta.

Astrofyysikko Cecilia Payne (1900-1979) joutui aloittaman opintonsa Cambridgen yliopiston luentosaleissa miehistä eristettynä. Samainen arvovaltainen yliopisto ei myöskään myöntänyt naisille tutkintoja. Hän lähti rapakon taakse, ja päätyi professoriksi Harvardiin.

Paynen väitöskirja tähtien kaasukehistä ja tähtien lähettämästä valon spektristä oli ”vallankumouksellinen”. Siitä huolimatta vanhempi alan supertähtimies piti hänen tuloksiaan ”täysin mahdottomina”, mikä huomiona kirjattiin väitöskirjan loppuun.

Tässä kohtaa lukija voi arvata, oliko Payne lopulta oikeassa. Oli hän oikeassa.   

Lue myös: Suomalaistutkijat löysivät uutta tietoa aurinkomyrskyistä

Brittiläinen Jocelyn Bell (1943-) vuonna 1967 löysi ensimmäisen pyörivän neutronitähden pulsarin, välittömästi unohtuvalta nimirimpsultaan PSR B1919+21. Nobel-palkinnon havainnosta sai Bellin väitöskirjan ohjaaja, Cambridgen yliopiston professori Anthony Hewish.  

Saksalainen fyysikko Lise Meitner (1879-1968) oli asemansa suhteen onnekkaampi, mutkien kautta. Hänestä tuli 1926 ensimmäinen naisprofessori Berliinin yliopistossa, joka ei aiemmin edes päästänyt naisia kaikkiin opetustiloihinsa.

Auringostakaan emme tiedä lähellekään kaikkea, joten tutkimus jatkuu, niin uteliaisuudesta ja tieteen hyväksi kuin hyödyksi.  

Kirjan kuvitus ja grafiikat tukevat hyvin tekstiä.