Liigassa säväyttänyt puolustaja pelaa isoja minuutteja ja johtaa koko KHL:n pistepörssiä, muttei mieti NHL:ää: "Ei olisi reilua joukkuekavereille"

Puolustaja Mathew Maione muistetaan Suomessa jääkiekon Liigassa KalPasta, jonka riveissä peluri voitti puolustajien pistepörssin. Kanadalaisitaliainen peluri siirtyi ilmiömäisen viime kauden jälkeen Dinamo Riikaan, jossa hän johtaa koko KHL:n pistepörssiä. Maione kertoo halunneensa KalPaan Sami Kapasen oppien takia.

Liigan puolustajien pistepörssin voitto sekä valinta Liigan tähdistöön ja sarjan viihdyttävimmäksi pelaajaksi. Mathew Maione pelasi viime vuonna ilmiömäisen hyvän kauden KalPassa ja teki 60 runkosarjapelissä tehot 15+24=39.

Puolustaja siirtyi syksyllä KHL-seura Dinamo Riikaan. Pyörä on lähtenyt pyörimään myös Latviassa oikeaan suuntaan, sillä Maione johtaa koko KHL:n pistepörssiä kuudella maalillaan ja 19 syötöllään.

27-vuotiaan pelurin mukaan huippuvire on lähtöisin suuresta pelillisestä roolista. Maione pelaa keskimäärin yli 20 minuuttia ottelua kohden.

– Olen onnekas, koska saan pelata ylivoimaa ja saan roolia myös hyökkäyspäässä. Kuka tahansa haluaa onnistua tällaisessa paikassa, hän kertoo MTV Sportille.

Kausi KHL:ssä on puolustajalle ensimmäinen. Hänen mukaansa hyppy Liigasta KHL:ään ei ollut vaikea, vaan pikemminkin tervetullut haaste.

– Haluan pelata täällä, sillä KHL on Euroopan paras ja maailman toiseksi paras sarja. Haluan haastaa itseäni. En voisi olla tyytyväisempi.

Samassa joukkueessa mukana on niin ikään KalPaa urallaan edustanut Matias Myttynen. Maionen mukaan kaksikko rakasti Kuopiossa pelaamista.

– Hän on uskomaton pelaaja ja mahtava ihminen. Kuopio on uskomaton paikka ja fanit ovat todella hyvin mukana.

Dinamo majailee läntisen konferenssin kahdeksantena. Joukkue kärsi maanantaina 3-7-tappion Jokereille ja on hävinnyt lokakuun yhdeksästä ottelustaan kuusi.

Maionen mukaan joukkueessa on kuitenkin paljon potentiaalia.

– Meillä on paljon taitavia pelaajia, jotka voivat tehdä maalin koska tahansa. Olen onnekas, kun saan pelata tällaisten pelaajien kanssa.

Kapasen oppiin

Maione saapui vuosi sitten KalPaan Slovakiasta, jossa hän oli mukana voittamassa maan mestaruutta Banska Bystricassa. Kanadalainen voitti myös tuolloin puolustajien pistepörssin ja syötti eniten osumia koko liigassa.

Suurin syy KalPaan siirtymiseen oli päävalmentaja ja osaomistaja Sami Kapanen, jota Maione suitsuttaa edelleen. Kaksikko tapasi ennen kautta Torontossa, jossa Kapanen oli katsomassa poikansa Kasperin pelejä AHL-joukkue Toronto Marliesissa.

– Rakastin tapaa, jolla Sami puhui Kuopiosta. Hän oli niin intohimoinen pelin suhteen. Sami on itsekin pelannut NHL:ssä, joten ajattelin, että häneltä, jos keneltä opin varmasti paljon.

– Se piti paikkaansa. Kausi Kuopiossa auttoi minua pelaamaan paremmin myös tällä kaudella.

Vahva kausi Kuopiossa siivitti Maionen nykyiseen KHL-paikkaan. Puolustaja uskoo, että joukkueen pelitapa oli syy siihen, miksi pisteitä kertyi.

– Meidän pelimme oli nopeaa, liikutimme kiekkoa ja lauoimme paljon. Pääsin osallistumaan paljon. Joukkuehenki oli todella hyvä.

– Kokemus oli uskomaton. Rakastin KalPaa, kaupunkia ja faneja.

NHL:ää ei ole reilua miettiä

Dinamo Riian kausi on ollut ailahtelevainen. Joukkue on 15 pisteen päässä läntisen konferenssin kärjestä, mutta yhteensä viisi joukkuetta on viiden pisteen sisässä. Maione ei tahdo miettiä liikaa menneitä otteluita, vaan pelata vahvuuksillaan ja pitää tunnelman pukukopissa hyvänä.

– Kausi on pitkä, joten kaikkien täytyy keskittyä siihen, miten voisi auttaa omaa joukkuettaan. Joukkuehengen täytyy pysyä positiivisena. Silloin hyviä asioita tapahtuu.

– Olen kiekollinen puolustaja, joten haluan luoda hyökkäyksiä ja antaa hyviä syöttöjä. Haluan tukea joukkuekavereitani. Toivottavasti se auttaa meitä tekemään maaleja ja voittamaan pelejä.

Puolustajan mukaan tukena taipaleella ovat myös latvialaisfanit, jotka ovat tunnetaan myös MM-kisoissa äänekkäästi kannustavana ryhmänä.

– He kannustavat hävisimme tai voitimme. Se on meille iso asia. Odotan innolla, että pääsemme taas kotikaukaloon.

Maione tahtoo pitää keskittymisensä tiukasti nykyhetkessä, mutta uskoo Riian yltävän keväällä KHL:n pudotuspeleihin.

Omaa urapolkuaan hän sen sijaan ei pohdi tarkemmin.

– Haluaisin tietenkin pelata NHL:ssä, mutta kausi on vielä alussa. Menisin asioiden edelle, jos miettisin noin pitkälle. Se ei olisi reilua joukkuekavereillekaan.

Puolustajaa ei ole varattu NHL:ään, eikä hän ole pelannut Pohjois-Amerikassa aikuisten tasolla ”farmin farmia” eli AHL:stä pykälän alempana olevaa ECHL:ää korkeammalla sarjatasolla.

Dinamo pelaa seuraavan kerran perjantaina, kun se kohtaa kotonaan Pietarin SKA:n.

Lue myös:

    Uusimmat