Liian vähäinen liikunta sairastuttaa hälyttävän monet – jopa kahdeksan prosenttia tarttumattomista taudeista voisi estyä
Mahdollisesti jopa kahdeksan prosenttia tarttumattomista taudeista voisi estyä, jos ihmiset liikkuisivat enemmän, paljastaa tutkimus.
Mahdollisesti jopa kahdeksan prosenttia tarttumattomista taudeista – kuten sydän- ja verisuonitaudeista, dementioista ja diabeteksesta – voisi estyä, jos ihmiset liikkuisivat enemmän. Myös niistä johtuvat kuolemat vähentyisivät, tuore tutkimus osoittaa.
Tiedot käyvät ilmi selvityksestä, jossa vähäisen liikunnan vaikutuksia arvioitiin 168 maassa kerätyistä aineistoista.
Kahdeksan prosenttia liittyi "liikkumattomuuteen"
Globaalisti noin kahdeksan prosenttia kuolemantapauksista ja tarttumattomista taudeista liittyi suosituksia vähäisempään fyysiseen aktiivisuuteen.
Varakkaiden maiden väestö liikkui kaikkein vähiten ja suosituksia niukempi liikunta oli niissä kaksi kertaa yleisempää kuin muissa maissa.
Yksilötasolla liikunnan vähyys olikin varakkaissa maissa suurempi riski kuin muualla. Koska keskituloisissa maissa kuitenkin elää enemmän ihmisiä, sairastumisia tapahtuu niissä käytännössä enemmän.
Tiettävästi suurin ja kattavin analyysi
Tämän analyysin perusteella 69 prosenttia vähäiseen liikuntaan liittyvistä kuolemista ja 74 prosenttia sairastumista tapahtuu keskituloisissa maissa.
Tutkijoiden selvitys on tiettävästi suurin ja kattavin analyysi vähäisen liikunnan ja tarttumattomien tautien yhteyksistä. Tulokset julkaistiin British Journal of Sports Medicine -lehdessä.
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Artikkelia muokattu 21.4.2021 klo 7.46: lisätty copyright-osio.
Uusimmat
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:24
Live kello 17: Seuraa Nobel-juhlallisuuksia suorana – rauhanobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
15:15
Israelin Netanjahu kiittää Yhdysvaltoja ammuksista ja avusta – MTV seuraa sotaa
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
13:17
AKT vahvistaa olevansa mukana torstain jättilakossa – HS: Liitto aikoo pysäyttää bussiliikenteen
-
Lataa lisää