Tekninen tutkinta on yhä kesken.
Järvenpään Riffikadun Lidlin parkkipaikan jouluaaton tulipalon tekninen tutkinta on kesken. Asiasta kertoo MTV Uutisille Itä-Uudenmaan poliisi.
Lidlin parkkipaikalla paloi neljä ajoneuvoyhdistelmää ja kaksi peräkärryä.
Tutkinnan yhä ollessa kesken ei tapauksessa virallisesti voida myöskään epäillä rikosta.
Poliisin tekninen tutkinta on kerännyt näytteitä, joiden tutkinta ei ole vielä päättynyt.
Alueelta on olemassa valvontakameramateriaalia, mutta sitä tarkasteltaneen tarkemmin vasta arkena, poliisi kertoo. Seuraava arkipäivä on maanantai 29. joulukuuta.
Poliisin mukaan tapauksesta on tehty S-ilmoitus eli "puutteellisin tiedoin kirjattu sekalaisilmoitus".
Tutkinnanjohtajaa tapaukselle ei ole vielä nimetty.
Päivystävän palomestarin mukaan tulipalo oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.
Pelastuslaitos oli tehnyt poliisille virka-apupyynnön palon sammuttamiseksi. Poliisi ampui kiväärillä yhden maakaasurekan säiliötä. Näin toimimalla saatiin aikaiseksi hallittu räjähdys.
– Jos sen olisi annettu palaa, olisi se voinut palaa tuntikausia ja räjähtää myöhemmin hallitsemattomasti, Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille.
Palaneet ajoneuvoyhdistelmät ja peräkärryt olivat parkkipaikalla niin kaukana rakennuksista, ettei leviämisvaaraa niihin ollut.


