Palon syy ei ole tiedossa.
Järvenpään Riffinkadun Lidlin pihalla on palanut neljä ajoneuvoyhdistelmää ja kaksi peräkärryä, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.
Päivystävän palomestarin mukaan tulipalo oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.
Palon syy ei ole tiedossa, palomestari sanoo MTV Uutisille.
Poliisin tutkinta oli hieman ennen kello aamukahdeksaa saapumassa paikalle.
Pelastuslaitos oli tehnyt poliisille virka-apupyynnön palon sammuttamiseksi. Poliisi ampui kiväärillä yhden maakaasurekan säiliötä. Näin toimimalla saatiin aikaiseksi hallittu räjähdys.
– Jos sen olisi annettu palaa, olisi se voinut palaa tuntikausia ja räjähtää myöhemmin hallitsemattomasti, Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille.
Poliisin mukaan kyse on muutaman sadan litran polttoainetankeista.
Asiasta oli ilmoitettu etukäteen hätäkeskukselle, koska oli mahdollista, että ihmiset soittaisivat laukausten äänistä hätäkeskukseen.
– Kovin usein tällaista toimenpidettä ei poliisi suorita, poliisi kertoo.
Toistaiseksi palon syttymissyy ei ole selvillä. Palopaikka on vielä hyvin kuuma, joten teknistä tutkintaa ei ole päästy aloittamaan.
– Rikoksen mahdollisuutta ei ole suljettu pois.
Palaneet ajoneuvoyhdistelmät ja peräkärryt olivat parkkipaikalla niin kaukana rakennuksista, ettei leviämisvaaraa niihin ollut.



