Mainos

F1

F1Kansikuva

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Lewis Hamilton nimeää Valtteri Bottaksen ykkösvastustajakseen: “Lähimpänä oleva on aina suurin uhka”

F1-kauden mestaruustaistelun piikkipaikalla kilpaileva Mercedes-kuljettaja Lewis Hamilton myöntää tallitoverinsa Valtteri Bottaksen olevan hänen tämän kauden merkittävin vastustajansa.

Mestaruustaistelusta on muodostumassa kauden puhtaalla pelillä aloittaneen Mercedes-tallin kuskiparin välinen mittelö. Viidesti tuplavoittoon ajanut saksalaistalli on jo repinyt valmistajien sarjassa 96 pisteen eron ennakkosuosikkina kauteen lähteneeseen Ferrariin.

Hamilton siirtyi Barcelonassa Bottaksen edelle mestaruustaistelussa seitsemän pisteen erolla. Viisinkertainen maailmanmestari myöntää, että suomalaiskuski on nyt hänen ykkösvastustajansa.

– Suurin uhka tulee aina lähimpänä olevalta henkilöltä. Olemme saaneet eroa muihin kavereihin, ja vaikka Red Bullit ovatkin saaneet paremmat moottorit tälle kaudelle, niin heillä ei ole yhtä hyvää autoa kuin edellisinä vuosina. Myös Ferrarilta löytyy hyvin tehoa, mutta heillä on puutteita muualla, Hamilton kommentoi crash.netin mukaan.

– Niinpä lähimpänä oleva on aina suurin uhka, etenkin kun Valtteri on tehnyt joitakin mahtavia kierroksia. Se on hyvä juttu tallille. Hän todellakin ansaitsee paikkansa tallissa, ja on upeaa nähdä hänen nostaneen itsensä aivan uudelle tasolle, Hamilton lisäsi.

Hamilton ei tyrmää ajatusta, että Mercedes voisi viedä nimiinsä kauden kaikki 21 osakilpailua.

– Kukapa tietää? Emme lähteneet kauteen sillä ajatuksella, että voitamme viisi ensimmäistä osakilpailua, mikä on uskomattoman rohkaisevaa kaikille. Tämä on todella ilmiömäinen joukko ihmisiä. Mielestäni olemme nyt vahvin talli koskaan, Hamilton hehkutti.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja